Olen perustanut oman yhden naisen yritykseni markkinointistrategian täysin hakukoneoptimoidun ja säännöllisen sisällöntuotannon varaan. Miksi sisällöntuotantoon nojaava markkinointistrategia on niin toimiva ja tehokas?

Tiedätkö mikä on ikävä juttu? Se, että viestintä ja markkinointi ovat monessa organisaatiossa niitä toimia, joista ainiaan säästetään. On hullunkurista, että markkinoinnin budjetti nipistetään pieneksi, vaikka markkinointi ja viestintä ovat juurikin niitä keinoja, jolla brändi tehdään näkyväksi.
Työssäni yksi asia on käynyt selväksi: ne yritykset, jotka rohkeasti investoivat sisällöntuotantoon, ovat vahvoilla. Kyseisten brändien hakukonesijoitukset nousevat tasaisemmin, ja se tarkoittaa sitä, että asiakkaat löytävät heidän sivustonsa hakukoneista. Kun sisältöjen kirjoitus on vieläpä säännöllistä – esimerkiksi yksi blogiteksti kuukaudessa –, työ tuottaa varmemmin hedelmää.
Moni yrittäjä ja yritys kuitenkin empii investoida säännölliseen ja ulkopuolisin avuin tehtyyn sisällöntuotantoon. Jos olet yrittäjä, on ymmärrettävää, että budjetti mietityttää. Lisäksi sinua voi askarruttaa, osaako ulkopuolinen ammattilainen oikeasti tuottaa laadukasta tekstiä, vai meneekö sittenkin investointi harakoille.
Tässä tekstissä käyn läpi, miten sisällöntuotantoon nojaava strategia voi palvella mahtavasti brändiäsi. Keskityn eritoten omaan vahvuusalueeseeni eli kirjoitettuihin sisältöihin, kuten verkkosivujen hakukoneoptimoituun sisällöntuotantoon.
Markkinoijat: "Sisältömarkkinointi on äärettömän tärkeää"
Sisältömarkkinointi on varsin laaja käsite. Sen alle mahtuu oikeastaan kaikki semmoinen markkinointi, johon limittyy tekstiä ja muuta sisältöä.
Sisältömarkkinointia ovat
(hakukoneoptimoidut) blogitekstit ja nettisivut
somepostaukset
uutiskirjeet
videot
podcastit
infografiikka
tapaustutkimukset (case study)
e-kirjat, "white paperit"/oppaat
webinaarit.
SEMrushin mukaan jopa 92 % markkinoijista tuottaa säännöllisiä blogikirjoituksia omalle brändilleen. Erityisesti hakukoneoptimoituja tekstejä pidetään markkinoijien keskuudessa kaikkein tehokkaimpana keinona tai strategiana sisältömarkkinoinnissa. Olen samaa mieltä.
On päivänselvää, että me markkinoijat ymmärrämme sisällöntuotannon hyödyt ja panostamme siihen sata lasissa. Tiedämme, että suurin osa, peräti 68 % kaikista verkon tapahtumista nimittäin alkaa hakukoneista.
Se tarkoittaa käytännössä sitä, että kuluttajat aloittavat tiedon, tuotteen tai palvelun etsinnät ensisijaisesti hakukoneista, yleensä Googlesta. Sen vuoksi yritysten on aivan olennaista olla näkyvillä Googlessa, siis siellä missä heidän potentiaaliset asiakkaansakin lymyilevät.
Tästä kuvasta näet, mitä hyötyä sisällöntuotannosta on käytännössä brändillesi:

On aika tutkailla, miten ja miksi säännöllinen sisällöntuotanto voi kantaa hedelmää. Nostin esille 4 huomionarvoista pointtia, joiden koen olevan hyvin tärkeitä yritysten liiketoiminnalle.
Toivon, että tekstini inspiroi sinua miettimään oman brändisi markkinointistrategiaa ja yrityksesi näkyvyyttä. Ja jos haluat jutella aiheesta lisää, voit varata nettisivuiltani parinkymmenen minuutin maksuttoman Turinatuokion.
Mutta sitten asiaan.
1. Hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto tekee sinut näkyväksi hakukoneissa
Kun nettisivujesi sisällöt – nettisivutekstit ja blogitekstit – suunnitellaan avainsanojen mukaan, ne nousevat varmemmin korkeammalle hakukoneissa kuten Googlessa. Olennaista on, että käytät brändillesi merkityksellisiä hakusanoja, jotka pohjautuvat aitoon dataan.
Osa asiakkaistani on kertonut minulle, että he olivat ennen yhteistyötämme yrittäneet hakukoneoptimoida sivustoaan, mutta tuloksetta. Miksi tuloksia ei synny? Siksi, että käytössä ovat olleet väärät hakutermit. Toinen syy voi olla se, että termit ovat kyllä oikeat, mutta niitä ei ole käytetty oikein. SEO on todella taitolaji; jotta tuloksia syntyy, hakukoneoptimoinnin taito täytyy hallita.
On aivan olennaista olla näkyvillä Googlessa, siis siellä, missä potentiaaliset asiakkaatkin lymyilevät.
Itse suosin blogi- ja nettisivutekstien kirjoittamisessa niin sanottua pilari/klusterimallia. Se tarkoittaa sitä, että suunnittelen ja toteutan useimmat sisällöt kokonaisuuksina. Esimerkiksi blogistani löytyy sisällöntuotannon hintaan liittyvä pilarimallin mukaan tehty sisältökokonaisuus. Käytännössä rakennan pilarisivun ja sen oheen useita alasivuja, joita linkkailen keskenään.
Pilaritaktiikka on varsin tehokas ja suosin sitä mielelläni asiakkaideni kanssa, mutta vain jos se soveltuu asiakkaan tarpeisiin. Jotta sisältökokonaisuus toteutuu oikein, se edellyttää myös säännöllistä verkkosivujen sisällöntuotantoa, siis useita blogitekstejä pitkässä juoksussa.
2. Korkeatasoista, kiinnostavaa sisällöntuotantoa = tykätty brändi
Saan usein palautetta, että brändini on kiinnostava. Brändiäni on kuvailtu muun muassa sanoilla sydämellinen ja aito. Kuten eräs asiakkaani totesi ensi kertaa yhteyttä ottaessaan: “Sinusta huokuu semmoinen ihana tunne." Palaute lämmittää valtavasti. <3
Kun olen tarkemmin tiedustellut, mikä nettisivuillani erityisesti herätti ihmisessä hyvän tunteen, vastaukseksi saan: sisältö. Taannoin eräs nainen kertoi, että hän oli vertaillut minua ja jotakuta "kilpailijaani". Koska sivuillani oli enemmän ja kiinnostavampaa sisältöä, hän päätti ottaa yhteyttä juuri minuun.
Kuten huomaat, brändi muodostuu aina ihmisten mielissä. Se on siis pääasiassa mielikuvia. Kun sisällöt puhuttelevat nettisivujesi kävijöitä, heistä tulee brändisi kannattajia. Ihmiset kokevat, että juuri sinä ja sinun palvelusi tai tuotteesi puhuttelee heitä. Tällaiset "fanit" myös suosittelevat sinua kovin kernaasti eteenpäin.

Mietiskeleppä hetki seuraavaa: Jos nettisivustosi ja blogisi huutaa tyhjyyttään, miten voit vakuuttaa ihmiset brändistäsi? Miten persoonasi voi käydä ilmi? Mihin potentiaaliset asiakkaat voivat kiinnittyä? Miten he oppivat tuntemaan sinut? Mitä muita keinoja sinulla on brändin näkyvyyden ja vakuuttavuuden edistämiseksi? Näistä syistä säännöllinen ja tavoitteellinen sisällöntuotanto on niin tärkeää.
Some voi olla tehokas ja usein onkin – mutta vain jos todella panostat siihen. Olen kuitenkin henkilökohtaisesti sitä mieltä, että somepostaus on kuin tähdenlento, kun taas blogi on itse tähtitaivas; pitkät, informatiiviset ja ikivihreät blogiartikkelit toimivat vuodesta toiseen siinä missä somepostaukset viuhahtavat ihmisten ohitse kuin tähdenlennot. Ne unohtuvat hyvin nopeasti kuten varmasti tiedätkin.
Samasta syystä en itse esimerkiksi tarjoa ollenkaan some-sisällöntuotantoa. Mutta toki asiakkaani jakavat ja kierrättävät somessaan kirjoittamiani blogiartikkeleita ja saavat niistä myös mainioita lyhyempiä pätkiä somepostauksiinsa. Sisällöntuotanto ei siten mene hukkaan, vaan hyöty monistuu.
Harmittelen usein sitä, etteivät eri alojen asiantuntijayrittäjät panosta riittävästi ajallisesti ja/tai taloudellisesti blogiartikkeleiden kirjoittamiseen. Se turhauttaa, koska he menettävät loistavan mahdollisuuden lisätä näkyvyyttään.
3. Sisällöntuotanto vahvistaa auktoriteettiasi verkossa
Kun luot korkeatasoista ja kiinnostavaa sisältöä sivustollesi, alat hiljalleen saavuttaa enemmän auktoriteettia verkossa. Kaikessa lyhykäisyydessään kyse on siitä, että ihmiset alkavat pitää sinua (kenties huomaamattaan) asiantuntijana, koska olet hakukoneissa niin kattavasti esillä niillä aihealueilla, jotka liittyvät olennaisesti yritykseesi ja asiakkaisiisi. Sen seurauksena sinuun luotetaan ja brändiäsi kuunnellaan ja arvostetaan.
Englanniksi puhutaan “topical authoritysta”. Esimerkiksi digimarkkinoinnin guru, Neil Patel kertoo topical authority -aiheesta kattavasti blogissaan. Tutustu halutessasi.
Mitä hyötyä auktoriteetista sitten on? Paljonkin!
Saat enemmän kävijöitä nettisivuille. Sivustollasi vierailee enemmän kävijöitä, koska Google on sijoittanut brändisi korkealle hakutuloksissa. Se tietysti parantaa mahdollisuuksiasi saada myös asiakkaita.
Saat positiivista huomiota. Koska sisältöjäsi arvostetaan, muut toimijat voivat viitata esimerkiksi blogitekstiisi omissa sisällöissään. Tämmöiset linkkaukset ovat hyvin arvokkaita brändillesi ja edesauttavat myös näkyvyyttäsi ja asiantuntijuuttasi. Ne kertovat siitä, että sinulla on myönteistä auktoriteettia alalla edustamasi aihepiirin suhteen.
Saat asiakkaita. Kun kuluttajat näkevät sinua asiantuntijana, on todennäköisempää, että he valitsevat ensisijaisesti sinut palveluntuottajakseen. Mikä sen palkitsevampaa kuin asiakkaat, jotka aidosti arvostavat tekemääsi työtä ja joita sinä voit palvella ammattitaidollasi parhaalla mahdollisella tavalla?
Mutta miten voit saavuttaa auktoriteettia hakukoneissa? Tekemällä korkeatasoista sisältöä. Se on ainoa keino.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että sinun täytyy todella ymmärtää aihetta josta kirjoitat ja laatia tietotaitojesi pohjalta mielenkiintoisia tekstejä. Artikkeleiden tulee olla paitsi hakukoneoptimoituja myös sisältää laadukkaita sisäisiä ja ulkoisia linkkejä.
Harmittelen usein sitä, etteivät eri alojen asiantuntijayrittäjät panosta riittävästi ajallisesti ja/tai taloudellisesti blogiartikkeleiden kirjoittamiseen. Se turhauttaa, koska he menettävät loistavan mahdollisuuden lisätä näkyvyyttään.
Mutta ymmärrän varsin hyvin, että kirjoittaminen ei luonnistu kaikilta tuosta noin vain, hakukoneoptimoinnista puhumattakaan. Näissä tilanteissa kannustan ulkoistamaan sisällöntuotannon, jos vain suinkin mahdollista. Kannustan ehdottomasti priorisoimaan sisältömarkkinoinnin nykyistä korkeammalle. Anna sisällöntuotannon asiantuntijalle mahdollisuus auttaa brändiäsi. Uskalla investoida!
Tilastojen mukaan sisältömarkkinointi tuottaa jopa 3 kertaa enemmän liidejä kuin muut markkinoinnin toimenpiteet.
4. Sisällöntuotanto on kustannustehokasta ja tuottavaa
Kun päätät investoida laadukkaaseen sisältömarkkinointiin ja sisällöntuotantoon, alussa hintalappu saattaa kirpaista , mutta ajan saatossa sijoitus voi kääntyä varsin onnekkaaksi.
DemandMetricin mukaan sisältömarkkinointi maksaa 62 % vähemmän kuin tavanomainen markkinointi, eli vaikkapa erilaiset maksetut mainokset. Mikä parempaa, tilastojen mukaan sisältömarkkinointi tuottaa jopa 3 kertaa enemmän liidejä kuin muut markkinoinnin toimenpiteet.
Hakukoneoptimoidussa sisällöntuotannossa suurin kustannus syntyy niin ikään tuotantoprosessista eli sisällöntuottajan hintalapusta. Mutta sen jälkeen kustannuksia ei oikeastaan synny, kun Google alkaa palkita brändiäsi orgaanisella (maksuttomalla) näkyvyydellä. Sisällön levittäminenkään ei maksa mitään (paitsi jos haluat boostata blogitekstejä lyhyellä somemainoksella kuten jotkut tekevät).
Kuvitellaanpa, että päätät investoida säännöllisesti sisällöntuotannon palveluuni ja tilaat 1 x S-kokoisen blogiartikkelin/kuukausi. Hinnaksi sovimme 270 euroa + alv 25,5 %.
Investointi mahdollistaa sen, että voit nousta ajan saatossa useammalla hakutermillä hakukoneiden kärkisijoille, eli saavutat näin ollen orgaanista näkyvyyttä. Ja jos sitten saat asiakkailtasi moninkertaisesti minulle maksamasi summan hakukonenäkyvyyden ansiosta, hinta maksaa itsensä takaisin.
Jos rohkenet investoida vielä enemmän, esimerkiksi 2 x blogiartikkelia/kuukausi, nousu on luonnollisesti vieläkin tehokkaampaa.
👉🏻 Tutustu myös, miten sisällöntuotannon prosessi etenee, kun tilaat sisältöjä minulta.
Miten olen itse hyötynyt siitä, että teen säännöllistä sisällöntuotantoa brändilleni?
Aloitin yrittäjyyden helmikuussa 2022 ja jo heti alussa päätin, että markkinointistrategiani on keskittyä määrätietoiseen SEO-työhön. Se oli luonnollinen päätös, olenhan erikoistunut hakukoneoptimoituihin nettisivuteksteihin ja blogiartikkeleihin. Tavoitteeni oli olla mahdollisimman monella brändilleni olennaisella hakutermillä Googlen kärkisijoilla. Esimerkiksi termi "sisällöntuotanto" on yksi minulle tärkeistä hakutermeistä.
Niinpä aloin hakukoneoptimoida nettisivustoni mahdollisimman kattavasti ja huolellisesti. Käytin työhön lukuisia tunteja ( ja käytän yhä). Käytännössä teen säännöllistä ja avainsanadataan pohjautuvaa sisällöntuotantoa blogiini. Sen lisäksi käyn aika ajoin vanhoja nettisivu- ja blogitekstejäni läpi ja uudistan niitä, koska sekin boostaa hakukonenäkyvyyttä (lue lisää blogistani).
Nyt muutama vuosi myöhemmin markkinoin edelleen vain orgaanisesti, eli en maksa ollenkaan minkäänlaisesta mainonnasta. Alussa minulla pyöri muutama mainos hetken aikaa, mutta kun aloin nousta hakukoneissa, en enää tarvinnut niitä. Tällä hetkellä ainoa some, jossa olen, on LinkedIn, joten mainostaminen Facebookissa tai Instassa ei edes onnistu. Linkkarissakaan en ole kovin aktiivinen.

Hakukoneoptimointiin nojaava strategiani on tuottanut tulosta: joka päivä sivuillani vierailee kivasti ihmisiä ja määrä kasvaa tasaiseen tahtiin. Saan säännöllisesti yhteydenottoja – niitä tulee noin 1 x viikko, toisina viikkoina useampikin. Tietystikään kaikki yhteydenottajat eivät päädy asiakkaikseni, mutta osa päätyy.
Ensisijainen tavoitteeni on tuottaa asiakkailleni korkeatasoisia sisältöjä niin, että ajan myötä työni moninkertaistaa sen summan, jonka he minuun alun perin sijoittivat.
Jos siis kaipaat hyvää ja näkemyksellistä kumppania sisällöntuotantoon, juttelen mielelläni lisää kanssasi. Ole rohkeasti yhteydessä ja varaa esimerkiksi Turinatuokio.
Todella hyvä kirjoitus! Olen vilpittömästi sitä mieltä, että monen muunkin strategista sisältömarkkinointia tarjoavan yrittäjän kannattaisi tutustua tähän kirjoitukseen – ja koko blogiisi. Nimimerkillä samoja palveluita tarjoava. :)