Ikivihreät blogitekstit menestyvät – näin teet ajatonta sisällöntuotantoa
- Tiia Ung
- 31.1.2024
- 7 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 22.1.
Sisällöntuotanto toimii erinomaisesti silloin kun blogitekstit ja muu verkkosivujen sisältö perustuu johdonmukaiseen tekemiseen. Yksi oivallinen keino boostata nettisivujen liikennettä ovat ikivihreät blogitekstit. Ne pysyvät muodissa likimain ainiaan.

Trendejä tulee ja menee. Mutta jotkin asiat pysyvät – ja hyvä niin. Nämä ajattomat ja "aina muodissa" olevat asiat ovat ihmisille tärkeitä.
Myös jokaisella toimialalla on niin sanottuja ikivihreitä teemoja, joista keskustellaan kahvipöydissä vuodesta toiseen. Ne ovat samalla myös aiheita, joita ihmiset mielellään googlettelevat. Sisältöjen suunnittelussa näistä ajattomista aiheista on suuri hyöty yksinkertaisesti siksi, että niiden pariin löytää tavan takaa uusia lukijoita.
Tässä tekstissä kurkistamme ikivihreiden blogitekstien maailmaan. Opit, miten voit tehdä toimivaa ajatonta sisällöntuotantoa verkkosivuillesi.
Mitä on ikivihreä sisällöntuotanto?
Ikivihreä sisältö tarkoittaa tekstiä, joka pysyy nimensä mukaisesti muodissa pitkään, jopa iäti.
On kahdenlaisia ikivihreitä tekstejä: semmoisia, joita ei juuri tarvitse päivittää, ja semmoisia, joita täytyy ajoittain hippusen uudistaa. Mainioita "kuolemattomia" tekstejä ovat erilaiset "miten teet" -kirjoitukset ja oppaat.
Omassa blogissani tykkään käsitellä ajattomia teemoja. Pohdin kirjoituksissani ahkerasti myös semmoisia ajattomia aiheita, jotka eivät suoranaisesti liity sisällöntuotantoon, mutta sitäkin enemmän brändiini ja erityisesti arvoihini.
Yksi tämmöinen teema on ekologisuus, jota olen tarkastellut niin luontoystävällisten joululahjojen, kestävien säästövinkkien kuin markkinointi- ja mainosalan vastuunkin kautta. Vaikka ihmiset hakevat joululahjaideoita joka vuosi lähempänä joulua (eli kausiluontoisesti), kyseistä kirjoittamaani blogitekstiä voidaan silti pitää ikivihreänä, sillä lukijat etsiytyvät sen pariin vuodesta toiseen aina joulun tietämillä. Blogikirjoitukselleni onkin kertynyt jo tuhansia lukijoita.
Mainioita kuolemattomia tekstejä ovat erilaiset "miten teet" -kirjoitukset ja oppaat.
Ajattomat blogitekstit ovat siitä mainio juttu, että niiden pariin löytää tuon tuosta uusia ihmisiä. Mitä enemmän blogisi tavoittaa näitä uusia lukijoita, sitä tutummaksi brändisi kehkeytyy ja sitä varmemmin saat asiakkaita.
✏️ Etsitkö kirjottajaa, jolta hoituu luontevasti hakukoneoptimoitu sisällöntuotanto ja muu tekstien parissa työskentely, kuten oikeinkirjoituksen tsekkaus ja tekstin muokkaaminen? Ota yhteyttä.
Päätä ikivihreän blogitekstin aihe – mikä kiinnostaa lukijoita tänään ja vuosien päästä?
Voit hahmotella brändillesi sopivia aiheita seuraavien kysymysten avulla:
Mikä puhututtaa vuodesta toiseen?
Mikä kohderyhmääsi mietityttää?
Mihin kysymyksiin törmäät toimialallasi yhä uudestaan ja uudestaan?
Mikä aihe palvelee brändiäsi? Miten haluat ihmisten näkevän sinut, arvosi ja palvelusi?
Millainen aihe herättää ihmisissä tunteita?
Kerää ideoita esimerkiksi Exceliin, Google Sheetsiin tai paperiseen muistioon sitä mukaa, kun jokin aihelma tupsahtaa mieleesi. Ideat nimittäin tulevat ja menevät ja unohtuvat satavarmasti, jos et kirjaa niitä ylös.
Voit myös halutessasi hyödyntää tekoälyä tekstin suunnittelussa. Itse en ole koskaan käyttänyt keinoälyä työssäni, koska rakastan jokaista kirjoittamisen vaihetta, enkä siksi halua ulkoistaa prosessia tekoälylle. Tekoälyn käyttäminen tuhlaa myös paljon energiaa ja on iso ympäristöhaitta, eikä se siksikään sovi omaan ekologiseen arvomaailmaani. Mutta keinoäly voi kuitenkin olla avuksi, jos ideointi takkuaa.
Älä kuitenkaan anna tekoälyn kirjoittaa tekstiäsi kokonaan, koska sen tuottamista teksteistä puuttuu harmillisen usein persoonallinen ote, jolla erotut muista brändeistä. Panosta aina vähintäänkin editointiin, jos annat tekoälyn luoda tekstin puolestasi. Voi myös olla eettisesti paikallaan kertoa, että kone kirjoitti tekstin.
Blogiteksti, jota ei ole hakukoneoptimoitu tai joka on optimoitu puutteellisesti, on hukkaan heitettyä aikaa. Tekstin potentiaali jää tällöin hyödyntämättä.

Sisältöjen suunnittelussa suureksi hyödyksi on niin ikään avainsanatutkimus, johon paneudumme seuraavaksi.
Huolehdi, että blogitekstin hakutermit ovat oikeita
Kun suunnittelet ja toteutat ajatonta sisältöä, on aivan olennaista luoda teksti paitsi lukija myös hakukoneet huomioiden. Tasokas, oikein toteutettu ja lukijoita kiinnostava hakukoneoptimoitu sisältö boostaa hienosti brändisi hakukonenäkyvyyttä. Blogiteksti, jota ei ole hakukoneoptimoitu tai joka on optimoitu puutteellisesti, on hukkaan heitettyä aikaa. Tekstin potentiaali jää tällöin hyödyntämättä.
Mutta miten löydät sopivia hakutermejä?
Kuvitellaan, että toimit eläintenkouluttajana omalla toiminimelläsi ja erityisesti kissat lukeutuvat tärkeimpiin asiakkaisiisi. Haluat jatkossa keskittyä enemmän tavoitteelliseen sisällöntuotantoon, jotta brändisi saa kaipaamaansa näkyvyyttä. Niinpä ryhdyt päättäväisesti kirjoittamaan blogiartikkeleita kissojen elämästä ja hyvinvoinnista.
Ikivihreät teemat ovat mainio tapa saada blogiartikkeleiden kirjoitus käyntiin. Jos sinulta löytyy avainsanojen etsimiseen tarkoitettu ohjelmisto, aloita työ kartoittamalla sopivia ikivihreitä hakutermejä. Hakutermejä ei kannata koskaan vetää hatusta, sillä arvaukset aniharvoin osuvat oikeaan! Pahimmillaan kirjoitustyö valuu hukkaan.
Harvalla yrittäjällä on kuitenkaan omasta takaa avainsanaohjelmistoa. Tällöin suosittelen kurkistamaan sopivia avainsanoja Google Search Consolesta, tarkemmin sanottuna “kehitys”-välilehdeltä, josta löydät “kyselyt”-kohdan. Nämä kyselyt kertovat, millä termeillä ihmiset löytävät sivustosi.
Mutta jos Google Search Consoleakaan ei ole luotuna tai siitä ei ole muutoin apua, suosittelen panostamaan erilliseen avainsanaohjelmistoon. Jos ulkoistat blogitekstien kirjoittamisen kaltaiselleni freelancerille, meiltä löytyvät tarvittavat ohjelmistot, eikä sinun tarvitse huolehtia niistä.
Näin löydät ikivihreitä avainsanoja
Kirjoita avainsanatyökaluusi ehdotus avainsanasta. Esimerkissämme kirjoitamme hakukenttään aluksi “kissojen koulutus”.
Valikoi ikivihreät aiheet työkalun tarjoamista hakutermeistä.
Hyödynnä myös työkalun mahdollista trendi-kohtaa, joka kertoo miten kyseisen avainsanan trendi on aaltoillut viime aikoina. Jos palkki vaikuttaa vakaalta, kyseessä on todennäköisesti ajaton aihe.
Sinetöi aihe. Mainio ikivihreä blogiartikkelin aihe voisi tässä tapauksessa olla “kissan hankinta”. Kissojen käyttäytymisasiantuntijan laatima kissan hankintaopas tarjoaisi taatusti tärkeää ja eettistä tietoa ensimmäisen kissan hankintaan. Se voisi jopa olla kissan eettinen hankinta -opas. Lisäksi kyseinen aihe mahdollistaa SEO-näkyvyyttä parantavan sisältökokonaisuuden luomisen. Sisältökokonaisuudessa voit kirjoittaa yhden pääsivun (kissan hankinta eettisesti) ja useita pääaihetta koskevia alasivuja (esimerkiksi "kissan luovutusikä", "mitä kissan hoito vaatii", "mistä kissa kannattaa hankkia" jne.), joita linkkaat ristikkäin.
Ikivihreät teemat ovat mainio tapa saada blogiartikkeleiden kirjoitus käyntiin.
Kirjoita blogiteksti – panosta selkeään kieleen ja tekstin laatuun
Kun hakutermit on tsekattu ja aihe selvillä, on aika avata tietokone ja aloittaa kirjoitusurakka. Pidä koko kirjoitustyön ajan ikivihreys mielessäsi.
Näillä vinkeillä pääset eteenpäin:
Ole selkeä ja käytä hyvää, ryhdikästä ja selkeää kieltä.
Vältä tekstissäsi trendisanoja, jotka eivät palvele enää parin vuoden päästä.
Karta niin ikään viittauksia päivän polttaviin puheenaiheisiin, koska tieto vanhentuu hyvinkin nopeasti.
Houkuttele lukijaa vuorovaikutukseen pyytämällä häntä kommentoimaan ja kertomaan kokemuksistaan aiheen ympäriltä. Vuorovaikutus edesauttaa ikivihreää blogitekstiäsi pysymään ihmisten huulilla nyt ja vastaisuudessa.
Lisää tekstiin jakopainikkeet, jotta lukija voi jakaa blogitekstiä omassa somessaan. Sekin edistää vuorovaikutusta ja näkyvyyttäsi.
💡 Muista aina ohjata lukijaa toimintakehotteilla erityisesti tekstin lopussa, oli kyseessä sitten ajaton blogiteksti tai ei. Mitä haluat lukijan tekevän, kun hän on päässyt artikkelin loppuun?
Kun kirjoittaminen takkuaa – eroon tyhjän paperin kammosta
Väijyykö tyhjä paperi edessäsi, eikä lauseita tupsahda millään ulos?
Vaikka itse en intohimoisena kirjoittajana liioin kärsi tyhjän paperin kammosta, tiedostan hyvin, että varsin moni kärsii. Siihen on muutamia syitä. Tuntuuko jokin seuraavista tutulta?
Kirjoittaminen ei ole sinulle luontaista tai välttämättä edes kovin mieluisaa puuhaa.
Vaikka nauttisitkin kirjoittamisesta, täydellisyyden tavoittelu ja/tai huijarisyndrooma saattavat painaa sanat piiloon. Ehkä myös jännität liikaa, mitä muut tekstistä ajattelevat. Esilläolokin saattaa ahdistaa.
Blogitekstin kirjoittaminen vie mielestäsi liikaa aikaa. Kun aikapaine puristaa, sanoja ei vain synny luontevasti.
Paras kirjoitusvinkkini on: kirjoita kuin kukaan ei lukisi. Niin kuin tämä touhukas kaveri tässä alla. Hän antaa kirjoituskoneen laulaa, koska tietää, että muokkaamisen ja karsimisen aika koittaa myöhemmin. Miksi sensuroida itseään kesken hurjan luovuuspuuskan?
Kirjoita siis rennosti ja vapautuneesti, kuin kukaan ei koskaan tulisi lukemaan tekstiäsi. Saat olla höpsö, saat leikitellä. Saat antaa persoonasi ja vankan ammattitaitosi välittyä lauseista. Karsia ehdit sitten, kun sen aika on – eli lopuksi.
Tiedosta, että kun antaudut täysin rinnoin kirjoittamiselle, kirjoitusvirheitä syntyy ja teksti voi näyttää aluksi typerältäkin. Mutta niin on tarkoituskin, sillä kirjoitusvaihe ei ole sensuuria varten vaan luomista varten. Rapatessa roiskuu, ja siivoaminen hoidetaan sitten myöhemmin.
Kun saat mielen rennoksi, hiljalleen huomaat että paperi alkaakin yllättäen täyttyä.
Jahka blogiteksti on mielestäsi kutakuinkin kirjoitettu, koittaa editointivaihe. Itse pidän tätä vaihetta kaikkein merkittävimpänä kirjoitusprosessin osa-alueena. Teksti saa viimeistellyn ja ytimekkään muotonsa. Jos mahdollista, jätä blogiteksti kirjoitusvaiheen jälkeen lepäämään päiväksi tai pariksi ennen kuin aloitat tekstin editoinnin.
💡 Blogistani löydät oivia ja hyödyllisiä vinkkejä myös tekstin editointiin!
Julkaise ikivihreä blogiteksti ja seuraa tuloksia
Kun blogikirjoitus on valmis, on aika painaa enteriä ja lähettää tuotos maailmaan.
Sen ohessa että julkaiset artikkelin yrityksesi blogissa, voit jakaa sen myös brändisi somekanavissa. Näin artikkeli tavoittaa useampia lukijoita heti alkumetreillä, sillä hakukoneissa se alkaa näkyä vasta viiveellä. Hakukoneiden indeksointi vie aikaa, siksi hakukoneoptimoitu blogiteksti nostaa sijoituksiaan Googlessa ja muissakin hakukoneissa hiljalleen kuukausien kuluessa. Sijan vakiintuminen voi viedä jopa useamman vuoden, eritoten jos avainsanoilla on kovasti kilpailua.
Kun ikivihreä tekstisi on livenä, seuraa, miten se pärjäilee. Jos käytät erillistä avainsanatyökalua, lisää avainsanat seurantaan ennen blogitekstin julkaisua. Myös Google Search Consolessa on ominaisuuksia tulosten tarkasteluun. Jos sinulla on Google Analytics käytössä, se on oiva työkalu verkkosivuliikenteen mittaamiseen.
Seuraa ainakin näitä tekijöitä:
Avainsanojen hakukonesijoitusta
Klikkauksia ja lukukertoja
Ulkoisia ja sisäisiä linkittämisiä
Reagointeja, kommentteja ja jakoja (muista vastata lukijoiden kommentteihin!)
Blogitekstit itsessään tuottavat melko harvoin suoraa ja nopeaa myyntiä. Ne ovat pikemminkin tarkoitettu bränditietoisuuden kasvattamiseen – mikä tietysti tuo ajan kanssa myyntiä. Vaikka totuus on tämä, blogiteksteihin kannattaa siitä huolimatta aina ujuttaa call to action -painikkeita ja "myyntilauseita". Koskaan ei voi tietää, milloin kirjoitus poikiikin jotain hyvää sinulle.
Muista pitää ikivihreät blogitekstit ajan tasalla
Kovin moni yrittäjä mieltää sisältömarkkinoinnin vain uuden luomiseksi, mutta yhtä lailla olemassa olevasta sisällöstä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Se tarkoittaa esimerkiksi blogitekstien päivittämistä. Vaikka ikivihreä sisältö ei välttämättä kaipaa niin tiuhaa päivittämistä, käy kuitenkin myös ajattomat blogitekstit läpi vähintään kerran vuodessa. Voit lukea aiheesta lisää blogistani.
Milloin tekstin päivittäminen on ajankohtaista?
Hakukonesijoitukset junnaavat paikoillaan tai heikkenevät. Sijoitusten ylläpitäminen edellyttää sisällön tuoreena säilyttämistä. Tekstin uudistaminen tuo kaivattua piristysruisketta hakukonenäkyvyyteen.
Aiheen ympäriltä julkaistaan uutta tietoa, jolloin päivittäminen on paikallaan. Käytetäänpä esimerkkinä kissablogia, josta aiemmin puhuimme. Saat käsiisi uutta tutkimustietoa kissan käyttäytymisestä, jolloin sinun on järkevää päivittää ikivihreää blogitekstiäsi tuoreen tiedon pohjalta. Esimerkiksi omaa ajatonta blogitekstiäni sisällöntuottajien palkoista joudun päivittämään kerran vuodessa, kun uudet palkkataulukot julkaistaan.
Huomaat tekstissä virheitä ja epäselvyyksiä. Kun aikaa kuluu, blogiteksti saattaa näyttäytyä toisenlaisena ja esimerkiksi kirjoitusvirheet pomppaavat pitkän ajan jälkeen paremmin esille. Ehkä haluat myös tänä päivänä muotoilla jonkin asian eri sanakääntein kuin 5 vuotta sitten.
Yhteenveto
Toivottavasti sait tekstistäni osuvia vinkkejä ja inspistä blogitekstien kirjoittamiseen ja sisällöntuotantoon ylipäätään. Ehkä puhkut jo ideoita erilaisista tekstin aiheista ja kirjaat niitä kynä sauhuten ylös muistioosi.
Kaikessa tekstisisällön tuottamisessa tärkein tekijä on johdonmukaisuus. Ei riitä, että blogiartikkeleita kirjoittelee harvakseltaan ja unohtaa ne sitten blogin perukoille ikiajoiksi pölyttymään. Jos haluat menestyä hakukoneissa, sinun on tarpeellista satsata aikaa ja rahaa linjakkaaseen ja oikealla tavalla tehtyyn hakukoneoptimoituun sisällöntuotantoon. Aloita ikivihreistä aiheista, sillä ajattoman sisällön pohjalta on varsin helppo rakentaa sisältösuunnitelmaa.
Jos sinusta yhä tuntuu, että sisällöntuotanto olisi parempi ulkoistaa osaavalle ammattilaiselle, autan sinua enemmän kuin mielelläni! Olen ammattikirjoittaja, jolle sisällön tuottaminen on suuri intohimo. Voimme yhdessä suunnitella brändiäsi parhaiten palvelevia sisältöjä, joilla lähdemme tavoittelemaan Googlen kärkisijoja yksi askel kerrallaan.
💎 Kaipaatko apukäsiä sisältöjen suunnitteluun ja kirjoittamiseen? Kuulen mielelläni tarpeistasi lisää.
Commentaires