top of page
Nainen antaa tietokoneen välityksellä aloittavan yrittäjän neuvontaa asiakkaalleen.

Aloittavan yrittäjän sparraus

Haaveiletko, että saisit tehdä työtä omalla tavalla? Haluatko yrittäjäksi, mutta kaipaat rohkaisua astua ensimmäisen askeleesi kohti yrittäjän polkua?  

Henkilökohtaista opastusta aloittavalle yrittäjälle

Olen toiminut itsenäisenä ammatinharjoittajana pian kaksi vuotta. Vaikka tämä on ehdottomasti minulle oikea polku, muistan vieläkin miten paljon yrittäjyys mietitytti. Se on eittämättä suuri ja jännittävä elämänmuutos.

 

Yrittäjyyden alussa etsiskelin jonkinlaista aloittavan yrittäjän muistilistaa, josta olisin voinut tsekata kaikki tärkeimmät seikat. Mutta kaikkein eniten olisin halunnut kysyä joltakin, kannattaako yrittäjäksi lähteä, onko siinä mitään järkeä. Epävarmuus ahdisti, kaipasin henkistä tukea.

 

Onnekseni puolisoni oli työskennellyt jo pidempään luovan alan yrittäjänä ja sain häneltä hurjan paljon käytännön vinkkejä yrittäjyyden aloittamiseen. Lisäksi hotkin kahmalokaupalla kirjoja aiheesta. Kirjapino pöydällä sisälsi monta aloittavan yrittäjän opasta sekä opuksia hinnoittelusta ja brändistä.

 

Kaikkien lähipiiristä ei kuitenkaan aina löydy yrittäjää, jolta kysellä neuvoja. Siksi haluan tarjota edullista matalan kynnyksen juttutuokiota sinulle, joka olet kenties astumassa elämänmittaiselle yrittäjän polulle. Ota ensimmäinen askel sitä kohti jo tänään ja varaa aikasi Sparraustuokioon!

Mikä sparraus
Mitä sparrauksessa tapahtuu

Mitä sparrauksessa tapahtuu?

Sparraustuokio on matalan kynnyksen tapaaminen, jossa saat mahdollisuuden kysellä minulta kaikkia niitä asioita, joita haluat tietää yrittäjyyden aloittamisesta.

 

  • Sparrauksessa kerron omien kokemusteni ja kysymystesi pohjalta yrittäjyyden iloista ja hippusen suruistakin.

  • Ohjaan sinua kohti omannäköistäsi yrittäjän polkua.

  • Opastan, miten voit välttää suurimmat yrittäjyyden sudenkuopat. 

  • Sparrauksen myötä ymmärrät, mitä sinun täytyy tehdä, jotta yrittäjän matkasi voi alkaa. Saatat myös hahmottaa, että aika ei olekaan vielä kypsä yrittäjyydelle.

  • Tuokiossa jaan myös tietoa eri asiantuntijatahoista, joita aloittavan yrittäjän kannattaa hyödyntää.

  • Neuvon tarvittaessa myös byrokraattisempien asioiden kuten alvien ja YEL:n sekä liiketoimintasuunnitelman kanssa.

Saat itse valita neuvonnan keston ja sen, monestiko haluat tavata. Kertakin voi olla riittävä. Sparraus ei sido sinua mihinkään.

Lue alta, millaisissa teemoissa voin opastaa sinua.

Aloittavan yrittäjän muistilista ja muut tarvikkeet ovat pöydällä.

Esimerkiksi näissä teemoissa opastan sinua mielelläni

  • Aloittavan yrittäjän muistilista ja to do -asiat

  • Brändi

  • Työn hinnoittelu

  • Uuden yrittäjän tuet, starttiraha ja sen määrä

  • Liiketoimintasuunnitelman teko

  • Omat arvot yrittäjyyden ajurina

  • Freelance-työ

  • Yksinyrittäjyys

  • Kevytyrittäjä/toiminimiyrittäjä

  • Toimivat ja houkuttelevat nettisivut

  • Hakukoneoptimointi

  • Yrittäjän verotus ja vakuutukset

  • Yrittäjän jaksaminen ja henkinen hyvinvointi

  • Asiakashankinta ja myynti

  • Rahan säästäminen (kyllä, sekin on yrittäjyydessä olennaista!)

  • Verkostoituminen

  • Yrittäjyyden psykologinen puoli ja oman mielen möröt/pelot

  • Vastuullisuus yritystoiminnassa

Missä sparraus pidetään?

Tapaamme etänä videon välityksellä tai sovimme puhelinsoittoajan.

Kenelle

Kenelle?

Opastan erityisesti saman alan yrittäjiä eli viestijöitä ja luovan alan tekijöitä. Siten voin parhaiten auttaa asiantuntijuudellani.

 

Neuvon mielelläni yksinyrittäjiä ja freelancer-/toiminimiyrittäjyydestä haaveilevia. Voit olla joko tuleva sivutoiminen yrittäjä tai päätoiminen yrittäjä.

 

Vaikka aikeissa ei olisi toimia viestinnän tai markkinoinnin alalla, ota silti yhteyttä minuun. Katson aina tilannekohtaisesti, voinko tarjota sinulle käytännön tukea ja neuvoja – haluan, että saat sparrauksesta mahdollisimman paljon irti.

💡 Sparrailen sinua mielelläni, vaikka olisitkin jo uunituore yrittäjä!

Naisen käsi pitää älypuhelinta ilmassa. Kuvassa on oranssi sävymaailma.
Hinta

Sparraustuokion hinta

Hintaan sisältyy alv. 24 %. Jos olet jo uusi yrittäjä, hintaan lisätään alv. 24 %.

Sparraustuokio
20 minuuttia

25 euroa

Sparraustuokio
40 minuuttia

45 euroa

Sparraustuokio
60 minuuttia

70 euroa

Tapaamisia on 1–3 toiveesi mukaan. Voimme tavata ensimmäinen kerran, kun vasta unelmoit yrittäjyydestä ja seuraavan kerran, kun olet jo perustanut yrityksen.

💡 Jos sinulla on paljon mieltä askarruttavia asioita, suosittelen varaamaan pidemmän ajan tai kaksi lyhyempää aikaa vaikkapa samalle viikolle.

Varaa sparraus

Näin varaat oman sparrauksesi

1

Mene nettisivujeni yhteys-sivulle.

2

Kirjoita yhteydenottolomakkeen aihe-kenttään: "Sparraustuokio".

3

Kerro viesti-kentässä, minkä pituisen sparrauksen varaat. Sanoita myös lyhyesti, minkä alan yrittäjyydestä haaveilet. Voit lisäksi kertoa, mihin asioihin erityisesti toivot tapaamisessa näkemystäni.

4

Olen sinuun yhteydessä ja sovitaan sopiva aika sparraukselle.

5

Sähköpostilasku saapuu sinulle sparrauksen jälkeen.

Kahvikuppi on yksinään beigen pöydän päällä. Hieno varjo lankeaa kupin etupuolelle.
bottom of page