top of page
Nainen istuu kauniissa luonnossa kuohuavan kosken edessä kivikolla ja miettii vastuullisuus-asioita.

Minun tekoni

Kestävät ja pehmeät arvot ovat minulle elämäntapa.  Siksi ajattelen luontoa myös liiketoiminnassani.

Miten oma arvomaailmani näkyy yritystoiminnassani?

1. Kestävä arki

 

Koska olen yksinyrittäjä, vastuullisuus yritystoiminnassa kiteytyy pitkälti siihen, miten elän omaa elämääni ja toimin arjessani. Henkilökohtaiset arvoni ovat yhtä kuin yritykseni arvot.

 

Kestävät valinnat ovat jo vuosia olleet osa arkeani, niin pienet kuin suuretkin. Teot ehkäisevät tehokkaasti ahdistusta, jota ilmaston, eläinten ja ihmisten kaltoinkohtelu saa aikaan. Vastuuntuntoisuus kattaa arjessani sekä ekologisen (ympäristö) että eettisen (ihmis- ja eläinoikeudet) näkökulman.

2. Asiakkaat

 

Yrittäjänä palveluitani ovat sisällöntuotanto sekä oikoluku ja tekstin editointi.

 

Koska teen silloin tällöin markkinointisisältöjä, kuten hakukoneoptimoituja blogi- ja nettisivutekstejä, tunnen vastuuni; ammattitaitoni avulla edistän asiakkaideni näkyvyyttä hakukoneissa, eli työni houkuttelee asiakkaita kyseisen brändin luokse. Sama vastuu koskee luonnollisesti myös oikoluku- ja editointipalvelua.

 

Siksi puntaroin ajatuksella yhteistyöt, joihin lähden mukaan. Tahdon jättää hyviä jälkiä maailmaan ja olla osa ratkaisua, en osa ongelmaa. Sillä on iso merkitys, keitä palvelen ammattitaidollani.

Liikenne 

🚗 Taloudessamme on ollut auto syksystä 2019 saakka. Vuonna 2020 päivitimme autoomme suomalaisen innovaation, eFlexfuel-etanolisarjan. Sen ansiosta auton päästöt voivat olla jopa 80 % pienemmät kuin normaalissa bensa-autossa. Automme kulkee E85-polttoaineella, jonka valmistuksessa käytetään muun muassa kauppojen hävikkileipää

 

🚘 Arjessa ajamme autolla mahdollisimman vähän ja korvaamme esimerkiksi kauppareissuautoilua pyörillä.

✈️ Olen lentänyt elämäni aikana vain kaksi kertaa ulkomaille (Italia ja Skotlanti) ja takaisin Suomeen. Nykyään en lennä lainkaan.

 

🚂 Kuljen kaikki tulevat ulkomaanreissuni junalla tai omalla autolla.

🚴 Pyöräilen runsaasti – myös talvipakkasilla.

Mies tankkaa auton bioetanolia, joka on valmistettu suomalaisesta jätteestä.
KESTÄVÄT TEOT
Etualalla on hehkulamppu ja sen takana muutama muu hehkulamppu. Valaistus on hämärä ja tunnelmallinen.

Energia

💨 Tuulisähkömme tulee Vaasan sähköltä. Yhtiö tuottaa tuulivoimansa Vaasan, Teuvan, Tornion, Kristiinankaupungin ja Ilmajoen tuulipuistoissa.

⚡️Pyrin säästeliäisyyteen myös sähkön suhteen monin tavoin. Sähkönkulutuksen vuosiennuste on noin 1400 kwh/vuosi, eli todella vähän. 

💦 Säästän vettä monin tavoin. Suosin myös nopeita ja viileämpiä suihkuja. 

Ruoka

🗑 Edesmennyt isäni teroitti minulle jo lapsena, että ruoka ei kuulu roskiin. En heitä koskaan ruokaa menemään (ellei ole pakko, esim. jos vaikka omena onkin sisältä mätä). Hävikkiä ei synny, kun on suunnitelmallinen.

🥦 Ruokavalioni on kasvispainotteinen, mutta en ole täysvegaani ainakaan vielä. Ruokavalioni koostuu noin 95 prosenttisesti vegaaniruoasta ja 5 prosenttisesti maito- ja munatuotteista (hävikkijuusto, hävikki- tai lähitilojen munat sekä voi, jolla on Welfare Quality® merkintä). Kalaa syön ehkä kerran pari kuukaudessa ja vain hävikistä.

 

🥚 Hankin kananmunat pääosin hävikkinä kaupasta (luomu) ja toisinaan Oulun REKO-lähiruokaringistä pientuottajilta.

🇫🇮 Suosin kotimaisuutta ruokaostoksilla mahdollisimman paljon.

♻️ Tutkin ruoan pakkausmerkinnät tarkoin.

🌱 Suosin luomua.

🍚 Korvaan ilmastopahiksen eli riisin yhä useammin kotimaisella kauranjyvällä.

☕️ Juon ilmastopahista eli kahvia aamuisin kaksi kupillista ja valitsen yleensä luomua. Korvaan päiväkahvin vihreällä luomuteellä tai yrttiteellä.

❗️Ostan todella paljon punalaputettuja tuotteita ja suosin ilta-aleja.

🛍 Olen vuosikaudet käyttänyt kaupassa vain kestokauppakasseja.

🍊 Pakkaan kasvikset, hedelmät ja vihannekset kestohedelmäpusseihin (tiedoksi: kauppojen omat kestopussit ovat surkeita ja hajoavat nopeasti – älä osta niitä).

Kasvisruokaa, johon kuuluu sieniä, juureksia ja lehtikaalia pannussa.
Sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, erilaisia meikkejä ja saippuoita on aseteltu pöydälle. Takana on viherkasvi.

🛋 Olen kotihiiri, jolle kaunis ja siisti koti on tärkeä asia. Arvostan vanhoja huonekaluja. Lähes kaikki huonekalumme on hankittu käytettynä – vain sänky, ulkosohva ja pieni jakkara on ostettu uutena. Filosofiani on inspiroitua olemassa olevista huonekaluista, joilla saa paljon aikaan sisustuksessa.

🧺 Pyykkikoneessa ja tiskikoneessa käytän eco-ohjelmia. Pesen kaksi koneellista pyykkiä parin viikon välein taloyhtiön tehokkaalla koneella. Tuuletan vaatteita ahkerasti ulkona.

💄 Käytän pääasiassa vain luonnonkosmetiikkaa (pois lukien hiuslakka). Lähes kaikki meikkinikin ovat luonnonkosmetiikkaa.

🫧 Valitsen kaupan hyllyltä ainoastaan ekologisia, biohajoavia kodin pesuaineita.

♻️ Tutkin kosmetiikan ja pesuaineiden sertifikaatit huolella. Valitsen vain luotettavia tuotteita, joista löytyy esimerkiksi Ecocert-merkki. Tunnistan viherpesun.

Koti ja kemikaalit

Kierrätys

🚮 Kierrätän kaiken mahdollisen jätteen eli biojätteet, muovin, metallin, lasin, pahvin, paperin ja ongelmajätteen sekä poistotekstiilit.

🗑 Sekajätettä syntyy taloudessamme varsin vähän, noin pussillinen kuukaudessa.

💌 Postilaatikossa postinjakajaa tervehtii lause: ”Ei mainoksia tai ilmaisjakelua, kiitos.”

📧 Laskut tupsahtavat sähköpostiini tai e-laskuina paperilaskujen sijasta.​

Erivärisiä huuhdeltuja lasipulloja, jotka ovat menossa kierrätykseen.
Nainen on ostoksilla second hand- ja vintageliikkeessä. Hän hypistelee kukkahametta käsissään.

Vaatteet

 

👚 Ostan arviolta 97 % vaatteistani käytettynä. Olen todennut jo vuosia sitten, että lähes kaiken löytää second handina.

🧤 Vältän kirppareillakin turhan tavaran tai ”ihan kivan” vaatteen ostamista. Ostan vain tarpeeseen. Jopa kissan lelut löytyvät kirpparilta.

🧦 Keskimäärin ostan vuoden aikana yhden uuden vaatteen (pois lukien alusasut). Joinakin vuosina en tarvitse yhtään uutta vaatetta. Vuonna 2023 hankin uutena vain Ballop Pellet -paljasjalkakengät ja 2024 paljasjalkaiset retkeilykengät. Vuonna 2025 ostin uutena ainoastaan yhdet pitkikset.

👗 Olen vähentänyt vaatekaapin sisältöä, jotta siellä on vain vaatteita, joita oikeasti käytän. Kulutan vaatteet loppuun ja korjaan tarvittaessa.

🤍 Lahjoitan ylimääräisiä vaatteita muun muassa SPR Kontille ja Oulun kierrätyskeskus Likkelle.

Digitaalinen hiilijalanjälki

 

👩🏻‍💻 Ostan myös kodinkoneet ja elektroniikan käytettynä. Esimerkiksi Macbook Air M1 -läppärini löytyi Torista.

📱Huollan laitteita uuden ostamisen sijaan. Syksyllä 2022 huollatin iPhone 8 -puhelimeni akun. Puhelin on palvellut vuodesta 2018 lähtien ja palvelee vielä monta vuotta eteenpäin. Maaliskuussa 2023 korjautin työpuhelimeni akun ja näytön (puolisoni vanha iPhone 7 plus). Vien vanhat laitteet SER-kierrätykseen.

💻 Olen jo vuosia käyttänyt pääasiassa Ecosia-hakukonetta surffaillessani netissä. Kyseessä on voittoa tavoittelematon hakukone, joka käyttää saamansa mainostulot puiden istuttamiseen. Ecosia hyödyntää vain aurinkoenergiaa hakupalvelimissaan.

🛜 Käytän Wifiä mobiilidatan sijaan, vältän turhia sähköposteja, en käytä tekoälyä, irrotan modeemin yöksi, katson videoita Wifi-verkossa ja pienemmällä kuvanlaadulla, poistan turhat tiedostot pilvipalvelimilta, käytän Google-hakuja harkiten ja hyödynnän kirjanmerkkejä hakujen sijaan ja suljen ylimääräiset välilehdet.

Punatukkainen nainen pitelee kissaa sylissään. Etualalla on tietokone, johon kamera on tarkentanut. Pöydällä on kynttilöitä.
Forest Path

💶 Yrittäjän tienesteistäni menee usein lahjoituksia muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitolle, Suomen eläinsuojelulle (SEY) ja Luonnonperintösäätiölle.

 

💚 Teen ajoittain lahjoituksia muillekin yhteisen hyvän eteen ponnisteleville järjestöille.

👩🏻‍🦰 Olen Suomen luonnonsuojeluliiton jäsen.

🐻 Eläinten oikeudet ovat minulle todella tärkeitä.

🐱 Toimimme puolisoni kanssa eläinsuojeluyhdistyksen sijaiskotina, eli kodittomat kissat saavat asustella meillä, kunnes löytävät uuden kodin. Tällä hetkellä meillä asustelee yksi ihana karvatassu.

🐝 Otan mielelläni kantaa ympäristöasioihin, jaan tietoa ja allekirjoitan kunta- ja kansalaisaloitteita.

🫶🏼 Olen poliittisesti sitoutumaton, mutta vaaleissa annan ääneni henkilölle ja puolueelle, joka oikeasti välittää ihmisten lisäksi myös luonnosta ja eläimistä. Käytännössä se on tarkoittanut joko vasemmistoliittoa tai vihreitä .

🌸 Vahva oikeudentaju ohjaa kaikkia päätöksiäni. Meistä jokainen voi vaikuttaa valinnoillaan. Itse suosin esimerkiksi pieniä elokuvateattereita ja hierotutan kehoani paikallisilla hierojilla valtakunnallisten ketjujen sijasta.

​Vaikuttaminen

Työ

❌ Yrittäjänä en tue turhaa kuluttamista, viherpesua, eläinten kärsimystä, luonnon kustannuksella menestyviä yrityksiä tai minkäänlaista epäeettistä toimintaa.

✏️ Nostan toisinaan blogissa ja sosiaalisessa mediassa esille ympäristöaiheisia teemoja.

🏡 Työskentelen kotitoimistossa, joten työmatkat eivät saastuta. Jos matkustaisin työasioissa eri kaupunkiin, matkustaisin junalla.

Jäikö jokin mietityttämään? Kaipaatko tarkennusta johonkin asiaan? Vai kiinnostuitko yhteistyöstä?

Nainen, jolle ekologinen elämäntapa on tärkeä, istuu sohvalla ja katsoo tietokoneensa takaa suoraan kameraan päättäväisenä ja hymyillen. Taustalla on muutama viherkasvi.

Näissä asioissa on vielä tekemistä

Arvojen mukainen elämä on jatkuvaa askeltamista, eikä matka ole koskaan valmis. Teen myös virheitä, koska olen ihminen. Hiilijalanjälkeni on jo melko kestävällä tasolla, 2300–2700 CO₂e vuodessa. Tulos on eri riippuen, millä mittarilla laskenta on tehty. Sitran testi on kevyempi ja antaa ehkä siksi pienemmän tuloksen kuin laajempi Ilmastodieetti-testi. Keskiarvoni lienee noin 2500 CO₂e vuodessa. Silti minullakin on yhä tekemistä hiilijalanjäljen pienentämiseksi.

Ostan uutena joitakin asioita

 

Välillä joudun tekemään hankintoja uutena, joskin käytän aina tarkkaa harkintaa. Hankinnalle pitää olla perusteltu syy. Filosofiani mukaan omistan uutena hankkimani tavarat vuosikausia.

Syön yhä jonkin verran maitotuotteita

 

Maitotuotteet ovat luonnon kannalta huono valinta, sillä niiden ilmastovaikutus suomalaisten keskuudessa on noin 20 %. Etenkin juusto on hyvin haitallinen luonnolle; se on verrattavissa sian- tai naudanlihan ympäristövaikutuksiin. Kompromissina ostan juustoa pääasiassa hävikistä. Voita sen sijaan syön, mutta teen siitä oliiviöljyseoksen, jossa on suhteessa runsaasti oliiviöljyä ja vettä. Syön toisinaan suklaata, mutta valitsen nykyään useammin vegaanista suklaata ja harvoin Tony's-merkin eettisempää suklaata. Fazerit ym. jätän tätä nykyä kauppaan.

Bensa-automme kulkee edelleen 20–30 % tavallisella bensalla

 

Vaikka automatkat taittuvat noin 70–80 % ekologisemmin kuin tavanomaisella bensa-autolla, autoilumme saastuttaa edelleen jonkin verran.

Kissamme syö lihaa

 

Siinä missä koirien ruokavalioon on mahdollista sisällyttää runsaastikin kasviksia, kissat ovat puhtaasti lihansyöjiä. Odotan kuin kuuta nousevaa, että kissanruokamarkkinat muuttuvat eettisemmiksi.

Laitan hinnan joissakin asioissa vastuullisuuden edelle

 

Hinta ratkaisee ostoskorin sisällön silloin, kun rahasta on tiukkaa. Vaikka ostan noin 70 prosenttisesti kotimaista ja luomua, saatan ajoittain ostaa esimerkiksi ulkomailla tuotettuja tomaatteja, omenoita sekä banaaneja luomun ja kotimaisen sijaan.

Lahjoitan tällä hetkellä yhteensä vain noin 30–50 euroa kuukaudessa hyväntekeväisyysorganisaatioille 

 

Summaan on laskettu mukaan ostokset, jotka hankin SPR Kontista. Pyrin päättäväisesti siihen, että lahjoitukset ovat tulevaisuudessa vähintään kymmenyksen eli 10 % kuukausituloistani. Ajattelen, että minulla on velvollisuus auttaa apua tarvitsevia jos siihen on taloudellinen mahdollisuus, ja kannustan lämpimästi muitakin auttamaan! 💚 

Treetops

Sykkiikö sinunkin sydämesi luonnon, eläinten ja ihmisten hyvinvoinnille? 

Kuulen mielelläni lisää. 

bottom of page