Omakustannekirjan julkaiseminen – miksi kirjoitin lastenkirjan kuolemasta?
Päivitetty: 1 päivä sitten
Kirjan kirjoittaminen on ollut suurin unelmani aina. Jo ala-asteella kirjoitin päiväkirjoihini, että minusta tulee isona kirjailija, ja nyt tuo haave on toteutumassa, kun ensimmäinen romaanini Aatos ja taivaan tähtien salaisuus julkaistaan lokakuussa 2026. Tässä artikkelissa kerron, miksi kirjoitin lastenkirjan kuolemasta. Entä millainen matka omakustannekirjan julkaiseminen oli?
Viime kuukaudet ja oikeastaan koko kulunut vuosi on hurahtanut tiiviisti kirjoittamisen parissa. Olen työstänyt ensimmäistä lastenkirjaani, joka julkaistaan (vihdoinkin!) syksyllä 2026.
Omakustannekirjan kirjoittaminen on ollut hieno matka, mutta myös vaatelias. Se on edellyttänyt hurjasti ponnistelua, sillä moni asia on kaltaiselleni esikoiskirjailijalle uutta. Matkan varrella olen joutunut puntaroimaan esimerkiksi seuraavia kysymyksiä:
Kuka kommentoi/arvostelee käsikirjoituksen?
Mistä löydän esilukijoita tarinalle?
Kuka kirjan kuvittaa?
Entä oikoluku? Tilaanko sen ulkopuoliselta vai teenkö itse (olen ammatiltani oikolukija, mutta tiedän hyvin, että omalle tekstille sokeutuu)?
Taitanko kirjan omin päin vai palkkaanko taittajan?
Minkä painotalon valitsen?
Mitä painotalojen tarjouspyyntöön kirjoitetaan?
Mitä painotalojen tarjouksen tiedot käytännössä tarkoittavat?
Paljonko budjettini on ja mihin se riittää?
Montako kirjaa painatan?
Miten markkinoin omakustannetta?
Näihin kysymyksiin vastaan parhaani mukaan tässä blogitekstissä. Mutta ennen kuin syvennymme millainen matka omakustannekirjan kirjoittaminen oli, lausun jokusen sanan tarinastani ja sen synnystä. Miksi päätin kirjoittaa lastenkirjan kuolemasta?
Mistä idea lastenkirjaan syttyi?
Aatos ja taivaan tähtien salaisuus on ensimmäinen julkaistu kirjani, mutta se on jo toinen kirjoittamani lastenromaani. Kokemusta kirjan kirjoittamisesta on siten kertynyt vuosien varrella, mistä oli toki hyötyä, kun kirjoitin tätä toista lastenkirjaani.
Aatos-hahmo ilmoitteli itsestään vuonna 2021. Olin viimeistelemässä ensimmäistä romaaniani Nukku-neito ja ajan arvoitus, kun Aatos saapasteli esiin. Aatoksen tapa ilmentää itsensä oli hyvin erilainen kuin Nukku-neidolla, joka hiipi ajatuksiini hiljaa pieninä häivähdyksinä silloin tällöin. Minun ei auttanut muuta kuin tarttua kynään ja alkaa kirjoittaa, ja Nukku-neito jäi odottamaan julkaisua toistaiseksi pöytälaatikkoon (sen aika koittaa seuraavaksi, pysy siis kuulolla!).
Aivan kuten ensimmäisessä lastenromaanissa Nukku-neito ja ajan arvoitus, myös Aatoksen tarinassa käsittelen kuolemaa. Menetin äitini äkillisesti, kun olin kahdeksan, ja heti perään isäni sairastui varhaisiän Alzheimeriin, johon hän menehtyi vuosia myöhemmin; hänen persoonansa menehtyi jo paljon aiemmin. Olen tutustunut kuolemaan jo lapsena, ja se on siten muovautunut osaksi minuuttani.
Kun menetämme läheisen, meillä on tapana huokaista: "Kunpa saisin halata häntä vielä kerran." Muistan ajatelleeni niin yhtenään isäni poismenon jälkeen. Halusin vain halata häntä. Samoihin aikoihin, kun Aatos-hahmo ilmensi ensi kerran olemassaolonsa minulle, ajatus "vielä kerran halaamisesta" alkoi kaikua päässäni. Kyseinen virke toimi punaisena lankana, kun kirjoitin Aatos ja taivaan tähtien salaisuus -tarinaa, ja se saa tarinassa näkyvän sijan.
Mistä lastenkirjani kertoo ja kenelle se on suunnattu?
Aatos ja taivaan tähtien salaisuus on suunnattu noin 8–12-vuotiaille lapsille. Kuten monet lastenkirjat, Aatoksen tarina antaa myös aikuisille paljon ajateltavaa. Kirjan teemat – kuolema, suru, yksinäisyys ja erilaisuus – ovat isoja, ja ne koskettavat yhtä lailla lasta kuin aikuistakin.
Kuten todettua, kuolema on kantava teema kirjassani, minkä vuoksi suosittelen sitä erityisesti lapsille, jotka ovat menettäneet läheisensä, olipa läheinen isovanhempi, vanhempi, sisarus, ystävä tai vaikka opettaja.
Mistä tarina sitten kertoo? Kirjan takakansiteksti tiivistää sen hyvin:
"Aatos on kymmenvuotias yksinäinen ja älykäs lapsi, jonka hartioita painavat suuret asiat. Hänen isänsä menehtyi äkillisesti lähes kaksi vuotta sitten, ja äiti vaikuttaa muuttuvan haamuksi. Uudesta koulustakaan ei löydy yhtään ystävää.
Aatos ryhtyy tuumasta toimeen: hän aikoo saada oman ystävän ja äitikin täytyy korjata jollain konstilla ennen joulua. Kaikki muuttuu, kun eräänä päivänä kosminen olento, tavallisen näköinen poika nukkavieruissa tamineissa putkahtaa hänen eteensä. Aatos sekä häkeltyy että riemastuu; avaruus on siisteintä mitä nuori tähtien tutkija tietää, ja samalla hän saa ystävän, ainoan semmoisen.
Tähdistä tulleella pojallakin on oma tehtävänsä: hänen täytyy löytää kaipauksen kohde maasta, jotta voi edetä valomaailmassa. Yhdessä tuumin kaksikko ryhtyy ratkomaan tähtipojan mysteeriä samalla kun Aatos yrittää korjata yhä rikkinäisemmän äidin. Kirjan lopussa molempien päähenkilöiden elämät nivoutuvat järisyttävällä tavalla yhteen – joskus vastaukset lepäävät aivan neniemme alla."
Toivon, että taianomainen, vähän hupsu ja lämminhenkinen tarina tuo lapselle turvaa, hälventää pelkoja ja helpottaa surun käsittelyä. Myös opettajat hyötyvät kirjasta, sillä he joutuvat ajoittain työssään kohtaamaan lapsia, jotka menettävät rakkaan läheisensä. Kirja voi auttaa lapsen kohtaamisessa.
Miksi kirjoitan lastenkirjoja kuolemasta?
On monta syytä, miksi käsittelen kuolemaa kirjoissani:
Omat lapsuudenkokemukseni
Loputon kiinnostukseni kuolemaan ja sen käsittelyyn taiteen ja luovuuden keinoin
Tiedon lisääminen ja tabun murtaminen; kuolemasta täytyy puhua enemmän, myös lapsille
Kuoleman yleismaailmallisuus
Toivon tuominen
Lapsuudenkokemukset
Kuolema on ollut minulle lapsesta lähtien läheinen ja normaalikin asia, minkä vuoksi tuntuu luontevalta kirjoittaa siitä lastenkirjoja.
Kun äitini menehtyi, aloin kammoksua kuolemaa. Pelkäsin sitä aivan hirvittävästi. Sen varjo tuntui väijyvän ylläni joka päivä.
Pelko muuttui teini-iässä lähes pakokauhuksi ja aloin potea ahdistuneisuutta ja kärsiä paniikkihäiriöstä. Tunnustelin pulssiani alituiseen, sillä olin varma, että saan sydänkohtauksen. Äitini kuoli heikon sydämensä takia, joten ajattelin, että minullekin käy niin. Pelkäsin myös kaikkia maailman sairauksia.
Vapautuminen pahimmasta kuolemanpelosta alkoi, kun isäni menehtyi vuonna 2011. Olin 19-vuotias. Hänen kuolemansa oli hyvin kaunis, koskettava ja herkkä kokemus, jossa tunsin ajoittain jonkin pyhän läsnäolon. Isä virkistyi hetkellisesti kuolinvuoteellaan, katseli kirkkain ja onnellisin silmin taakseni, kuin olisi nähnyt enkeleitä – tai ehkä äitini – vaikka hän oli ollut muistisairas jo vuosia. Viimeisinä päivinään hän oli vuoteenoma ja täysin liikkumaton, edes silmäripset eivät värähtäneet, mutta silti hän oli jostakin haltioitunut hetkittäin ja kykeni sen ajan liikkumaan. Näiden hetkellisten virkistymisten jälkeen isän katse muuttui taas lasittuneeksi ja keho liikkumattomaksi, ja hän jatkoi hiljaista ja yksinäistä matkaansa tähtiin.
Loputon kiinnostus ja uteliaisuus kuolemaa kohtaan
Aikuisiällä ryhdyin tutustumaan kuolemaan "joka kantilta" – mutta sitä ennen minun piti selättää kuolemanpelkoni, joka oli jo alkanut isän poismenon jälkeen helpottua hiukan. Ahdistuneisuuden ankarin ote hellitti terapiassa, jossa kävin nuoresta aikuisesta aina ammattikorkeakouluun asti, kaikkiaan seitsemän vuotta. Paniikkikohtaukset loppuivat vähitellen, mutta kuolemanpelko piinasi yhä.
Isoimman työn tein terapian jälkeen. Luin läjäpäin self help -kirjoja, tutkailin sisintäni ja tarkastelin pelkojani. Opettelin tuntemaan itseni.
Jälkikäteen ajatellen merkittävimpiä kasvukausia ovat olleet ne ajat, jolloin elämä on tuntunut erityisen vaikealta. Näiden tuskallisten aikojen jälkeen pelko ja ahdistus ovat löysänneet kuristavaa otettaan entisestään.
Tänä päivänä olen vakuuttunut, että kärsimys on henkiselle kasvulle ja elämälle välttämätöntä. Sitä ei pidä paeta. Kaikenlainen tuska tulee kohdata, rohkeasti ja vastustamatta, jolloin paraneminen voi alkaa. Kohtaaminen ja avautuminen on tie mielen tuolle puolen, missä todellinen minä asustaa. Kun aito minä löytyy, vasta silloin elämä alkaa; vasta silloin sydämeen astuu rauha.
Kuolemanpelon selättämiseen on auttanut sekin, että aloin tutustua ja tutkia kuolemaa joka kantilta muun muassa kirjallisuuden, tutkimuksen (mm. tutkijat Bruce Greyson, Raymond Moody, Bernard Jacoby, Peter Fenwick, Sam Parnia jne.) ja ihmisten kuolemanrajakokemusten kautta. Nykyään suhtaudun ihmiselämän suurimpaan mysteeriin loputtomalla uteliaisuudella ja kunnioituksella. Minua motivoi ja kiehtoo suuresti tutkia kuolemaa kirjoissani taiteen ja luovuuden keinoin.
Tiedon lisääminen ja tabun murtaminen
Kirjoitan kuolemasta myös siksi, että lapsille pitää puhua siitä nykyistä enemmän ja siitä pitää puhua sen oikeilla nimillä. Kuolema on yhä tabu länsimaisissa kulttuureissa, eikä sen tarvitsisi olla. Siitä tulee vähemmän tabu, kun siihen oppii suhtautumaan normaalina elämään kuuluvana asiana, mutta se edellyttää avointa keskustelukulttuuria.
Kun menetin äkillisesti äitini lapsena, olisin kovasti kaivannut aihetta käsitteleviä lastenkirjoja. Kukaan ei lausunut äidin poismenosta halaistua sanaa. Kävimme kyllä isän ja sisarusten kanssa ruumishuoneella katsomassa häntä ja hoidimme hautajaisjärjestelyt, mutta sitten asian käsittely jäi. Kuolema ikään kuin lakaistiin maton alle, koska meitä lapsia ehkä "haluttiin suojella" niin suurelta ja surulliselta asialta. Toisekseen isältäni puuttuivat keinot puhua siitä; hän oli jo tuolloin muistisairas, vaikka diagnoosia ei vielä ollutkaan. Se hankaloitti suurista tunneasioista puhumista entisestään. Isä hukutti surunsa alkoholiin, josta tuli yhä suurempi ongelma myöhemmin.
Vietin lapsena aikaa kirjastossa, se oli turvasatamani mukavine kirjastotäteineen ja loputtomine kirjoineen. Jos olisin tuolloin löytänyt kirjaston hyllystä lastenkirjan kuolemasta, luulen, että minun olisi ollut helpompi käsitellä suruani ja todella hämmentäviä ja suuria tunteita. Pääni pursusi kysymyksiä – kirjani päähenkilön Aatoksen sanoin "niin paljon, että meinasi poksahtaa". Aatoskin pohtii kirjassa, mitä kuolema oikein tarkoittaa. Minäkin pohdin sitä ja kaikenlaista. Minne äitini meni? Palaako hän takaisin? Entä mitä minulle tapahtuu, kun kuolen? Mutta minulla ei ollut ketään, jolle puhua kuolemasta. Ei ollut ketään, joka halaisi ja sanoisi, että kaikki järjestyy vielä.
Lapset ovat siitä erikoisia, että heillä on hyvin vilkas mielikuvitus. Jos kuolemasta ei puhuta, lapset täyttävät kyllä tyhjät aukot mielikuvituksellaan, eivätkä välttämättä myönteisellä tavalla. Niin minäkin tein, ja hurjat pelot ottivat vallan. Lisäksi lapsi voi kuvitella, että vanhempi hylkäsi hänet, tai että tämä kummittelee öisin. Olin varma, että äiti oli hylännyt meidät, olkoonkin, että näin hänen ruumiinsa ruumishuoneella. Siitä huolimatta kuvittelin, että hän on ulkomailla.
Minulla ei ollut lapsena ketään, jolle puhua kuolemasta. Ei ollut ketään, joka halaisi ja sanoisi, että kaikki järjestyy. Sen takia kirjoitan lapsille kuolemasta, surusta ja muista elämän suurista asioista.
Tyypillisesti lapsi alkaa myös pelätä toisen vanhemman kuolemaa ja haluaa varjella tätä kaikin keinoin. Minä ja pikkusiskoni kömmimme joka yö isän viereen nukkumaan ehkä noin vuoden päivät äidin kuoleman jälkeen. Seurasin isän hengitystä ja halusin varmistaa, että hän ei nuku pois, niin kuin äiti teki. Meille oli kerrottu, että äiti kuoli "rauhallisesti" nukkuessaan. Se oli pahinta, mitä lapselle voi sanoa. Sanontaa "nukkui pois" tuleekin ehdottomasti välttää, sillä lapsi käsittää asiat hyvin konkreettisesti ja alkaa pelätä nukkumista.
Jos suhde vanhempaan on ollut ristiriitainen, tunteiden käsittely voi olla erityisen hankalaa. Oma äitisuhteeni oli ristiriitainen, sillä äidillä oli vaikea lapsuus. En muista, että äiti olisi koskaan pitänyt minua sylissä. Kun hän menehtyi, olin hirveän surullinen, mutta lisäksi ristiriitaiset tuntemukset painoivat sydäntä.
Syyllisyys on sekin lasten keskuudessa sangen yleistä. Itse saatoin kiukkuhetkellä toivoa äidin kuolemaa, ja kun niin oikeasti tapahtui, se oli valtava järkytys – syyllistin itseäni hänen kuolemastaan pitkän aikaa, koska kukaan ei kertonut, ettei se ollut minun vikani. Lapsi tapaa ajatella tällä tavoin “yliluonnollisesti”, aivan kuin pelkät ajatukset voisivat tappaa. Asiaa hankaloitti vaikea äiti-lapsisuhde, mikä lisäsi entisestään vettä syyllisyyden myllyyn.
Kuoleman yleismaailmallisuus
Kirjoitin kuolemasta myös sen tähden, että kuolema on teemana yleismaailmallinen; aivan jokainen meistä kohtaa sen jonain päivänä.
Monet aikuiset karttavat sen ajattelua, työntävät sivuun kiireisessä arjessaan, kunnes eräänä päivänä menetys pysäyttää maailman niille sijoilleen, kun läheinen tai esimerkiksi perheen rakas eläinystävä menehtyy. Tai jos itse sairastumme. Lapset ovat luonnostaan uteliaampia kuolemaa kohtaan, ja on vaarana, että aikuinen tukahduttaa lapsen loputtoman uteliaisuuden omilla peloillaan ja vaikenemisellaan.
Me emme ole immuuneja kuolemalle, ja siksi sille kannattaa suoda ajatus jos toinenkin silloin tällöin – varsinkin, jos kärsit kuolemanpelosta. Mitä suurempi pelko, sitä tärkeämpää sinun on työstää pelkoasi. Mitään pelättävää ei todellisuudessa ole, minkä tulet toivottavasti oivaltamaan, jos päätät alkaa tutkia kuolemaa "joka kantilta" ja avoimin mielin.
Toivon tuominen
Kenties painavin syy kirjoittaa lastenkirja kuolemasta on kuitenkin se, että toivon tarinoideni tuovan lohtua ja toivoa ihmisille.
Olen käynyt vaikeita juttuja läpi omassa elämässäni, mutta päätin jo kauan sitten, että käännän kokemukseni voimavaraksi. Suomessa ja ympäri maailmaa asustaa lukuisia lapsia, joiden elämä ei todellakaan ole helppoa. Emme aina tiedä, mitä kodin seinien sisällä tapahtuu. Perheessä voi olla paljon murhetta ja huolta, turvattomuutta, alkoholismia, väkivaltaa, menetyksiä ja sairauksia.
Kirjoissa on se taika, että ne voivat tuoda lapsille ja nuorille tunteen toivosta. Ne voivat lohduttaa, osoittaa myötätuntoa ja lisätä ymmärrystä omista tunteista. Kirjat tarjoavat myös pakopaikan – tiedän sen omasta kokemuksesta, sillä kirjasto oli toinen kotini lapsena.
Kuolemasta ja kaikenlaisista elämänkokemuksista voi päästä eteenpäin. Toivon, että voin olla siitä elävä esimerkki. Vaikka lapsuus tai nuoruus olisi hankala, ihminen voi vielä jonain päivänä tuntea rauhaa sydämessään kohdattuaan menneisyyden painolastit ja purettuaan ne – opittuaan tuntemaan itsensä ja aidon minänsä.
Toivon tarinoideni tuovan lohtua ja toivoa ihmisille.
Omakustannekirjan tekeminen – miten polku eteni?
Nyt kun olen kertonut Aatos ja taivaan tähtien salaisuus -romaanin taustoista, avaan, millainen matka kirjan kirjoittaminen on ollut. Matkaa kuvastavat hyvin etenkin adjektiivit polveileva, uuttera, monivaiheinen, vaatelias ja pitkä. Positiivisia adjektiiveja sen sijaan ovat taianomainen, innostava, luova, opettavainen ja vapauttava.
Kirjan kirjoittaminen on kuin onkin monimutkainen prosessi, ja sen vaiheet voivat vaihdella tekijästä toiseen. Näin oma prosessini jotakuinkin eteni:
Idea kirjasta
Kirjoitustyö
Editointi
(Käsikirjoituksen lähettäminen kustantamoihin)
Käsikirjoituksen lähettäminen arvosteltavaksi/kommentoitavaksi
Editointi arvostelu-/kommentointipalvelun pohjalta
Käsikirjoituksen lähettäminen esilukijoille
Editointi esilukijoiden kommenttien pohjalta
Kirjan kannen ja muun kuvituksen hahmottelu ja tekeminen
Oikoluku ja editointi
Taittajan etsiminen ja valitseminen
Tarjouspyyntöjen lähettäminen painotaloille
Taittovedoksien tsekkaus ja hiominen
Viimeinen oikoluku
ISBN ja viivakoodi
Kirja painoon!
Markkinointia, markkinointia ja markkinointia
Seuraavassa avaan kutakin vaihetta muutamalla virkkeellä.
Idea kirjasta
Tämän artikkelin alussa kerroin seikkaperäisesti, mistä sain idean Aatos ja taivaan tähtien salaisuus -tarinaan. Jos et jo lukenut kyseistä kappaletta, käväisepäs lukemassa se.
Kokemukseni mukaan ideoita voi tupsahdella milloin mistäkin. Kimmokkeena voi toimia vain yksi ainoa ajatus tai vaikka kirjan nimi, joka alkaa myötäänsä pyöriä päässä.
Aika usein idea vain putkahtaa. Mistä se tulee? Sitä emme tiedä, mutta itse uskon, että se tulee jostakin syystä. Koen, että juuri minun piti kirjoittaa juuri tällainen tarina tässä ajassa. Kun olen jälkeenpäin lukenut tekstistäni joitakin kohtia, hämmästelen, kirjoitinko minä tosiaan niin. Flow-tila on imaissut minut niin perin pohjin syövereihinsä, että luova energia on liikuttanut käsiäni ja ajatuksiani tahdostani piittaamatta. Se on upea tunne.
Kirjoittaminen
Matka kohti omakustannetta alkaa tietysti kirjoittamisesta. Olen työstänyt tarinaa vuodesta 2021 lähtien, pyöritellyt sanakäänteitä, jumpannut lauseita, karsinut, lisännyt ja muovannut tekstiä kuin loputtomalta tuntuvaa pullataikinaa, jotta saisin maittavan pitkon jonain päivänä painouunista ulos.
Tein kirjan aina ideoinnista editointiin itse, enkä ole käyttänyt tekoälyä missään vaiheessa. Enkä tule käyttämään jatkossakaan, sillä arvostan suuresti ihmisten tekemiä teoksia. Lisäksi kunnioitan omaa vuosikausia rakennettua kirjoitustaitoani niin paljon, etten kuunaan haluaisi ulkoistaa rakastamaani asiaa koneälylle.
Tekoälytekstit eivät säväytä, enkä siksi ole siihen soppaan itseäni upottanut, en nyt enkä vastaisuudessakaan. Maailma on jo pullollaan teennäisyyttä, ja minä olen aina ollut aitouden ystävä. En ole koskaan edes avannut ChatGPT:tä (ja olen siitä vähän ylpeä). Toivon, että sinäkin suosit ihmisen tekemiä kirjoja ja jätät tekoälyllä kirjoitetut teokset kaupan hyllylle. Näin vaalimme kirjallisuuden laatua ja tuemme kirjailijoiden uskomattoman arvokasta työtä.
Editointi
Kirjoittamisen jälkeen koitti (loputon) editointi. Editointi on ehdottomasti kaikkein työläin vaihe, ja se vie kosolti aikaa, romaanin kohdalla kuukausia. Sen myötä tarina saa ikään kuin siivet ja lähtee lentoon.
Editointivaiheeseen pitää panostaa, eikä sitä voi hoputtaa. Aatos ja taivaan tähtien salaisuus -kirja vaati monta kymmentä editointikierrosta. Tuntui, että tarinaa sai editoida ehtimiseen ihan joka käänteessä. Mutta sitä kirjoittaminen pitkälti on: loputonta editointia ja viilaamista.
Editoinnissa on hyödyllistä ottaa aikalisiä toisinaan. Kun tekstiä katsoo vaikka viikon tai parin viikon päästä uudestaan, havaitsee selvemmin erilaiset ongelmakohdat ja muut kommervenkit, jotka kaipaavat työstämistä. Aika on kirjoittajan paras ystävä.
(Käsikirjoituksen lähettäminen kustantamoihin)
Alun perin minun ei pitänyt tehdä omakustannetta, vaan lähestyin uutterasti kustantamoita käsikirjoitukseni kanssa. Kustantamoiden ovien kolkuttelu oli entuudestaan tuttua, sillä olen muutamaankin otteeseen yrittänyt saada paria käsikirjoitustani läpi, yhtä lastenromaania (josta aiemmin kerroin) ja tietokirjaa.
Lähetin Aatoksen tarinan sekä pieniin että suuriin kustantamoihin. Kaikkiaan kustannuskierrokseen hurahti vähintään vuoden päivät, mikä tarkoitti tuskaista odottelua. Keväällä 2026 laitoin odottelulle pisteen ja päätin, että jos viimeiset kustantamotkaan eivät vastaa tai lähettävät kielteisen vastauksen, etenen kohti omakustannekirjaa. Olin lopen kyllästynyt turhaan odotteluun – paino sanalla turhaan, sillä suurin osa kustantamoista ei vastaa mitään.
Ja niinhän siinä lopulta kävi, että omakustanne kutsui, mistä olen nyt hyvin, hyvin iloinen!
Käsikirjoituksen lähettäminen arvostelupalveluun
Pidin tärkeänä, että saan käsikirjoituksesta ulkopuolisen arvion. Nukku-neidon lähetin aikoinaan Nuoren Voiman Liiton arvostelupalveluun, josta sain todella kattavan ja tarpeellisen arvostelun.
Aatoksen tarinan tiimoilta otin sen sijaan yhteyttä lastenkirjailija ja freelancekustannustoimittaja Suvi Nurmeen, joka tarjoaa käsikirjoitusten kommentointipalvelua. Se olikin ehkä paras sijoitus ikinä! Sain todella seikkaperäisen ja tarkkanäköisen näkemyksen kirjasta. Suvi oli kommentoinut kohtia, joihin itse en olisi ikään osannut kiinnittää mitään huomioita. Olen todella, todella kiitollinen saamastani avusta.
Suvin kommenttien pohjalta pääsin viimeistelemään tarinaa, ja uudenlainen usko omaan tekemiseen alkoi sykkiä rinnassa. Usko on nimittäin ollut koetuksella matkan aikana monta kertaa, kuten luovaan prosessiin kuuluu. Mutta nyt etenin kuin höyryveturi konsanaan – hävetä ehtii myöhemminkin, viimeistään sitten, kun kirja on julkaistu!
Näin jälkikäteen ajatellen hyödynsin arvostelupalvelua hitusen liian myöhään, olinhan jo lähestynyt kässärillä kustantamoita. Joskin tein niin, että kun olin hionut tarinan Suvin kommenttien pohjalta, lähestyin joitakin kustantamoita uudemman kerran. Tänä päivänä tekisin tietysti toisin ja käyttäisin käsikirjoituksen ensin arvostelupalvelussa (ja esilukijoilla) ja lähestyisin vasta sen jälkeen kustantamoita hiotun käsikirjoituksen kanssa. Joskus voi käydä nimittäin niin, että arvostelun tai esilukijoiden palautteen myötä tarina menee aivan mullin mallin! Minulla kävi tuuri, sillä Suvin (ja esilukijoiden) kommentit olivat pieniä, ja käsikirjoitukseni vaati lopulta vain vähäistä viilaamista.
Käsikirjoituksen lähettäminen esilukijoille
Esilukijoista puheen ollen: niitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää. Esilukijoita voi löytyä vaikkapa somesta. Kannattaa postata rohkeasti ja kysyä, haluaisiko joku lukea tekstin. Voit tarjota esilukijalle jonkinlaista vastapalvelusta tulevaisuutta ajatellen.
Myös tuttavapiiristä voi löytyä henkilöitä, joilla on näkemystä. Perheenjäsenet tai kovin läheiset ystävät eivät välttämättä ole parhaita henkilöitä kommentoimaan tekstiä, koska he saattavat olla liian lepsuja palautteen antajia tai toisaalta turhankin suorasanaisia. On myös oma operaationsa saada heidät innostumaan tarinan lukemisesta, varsinkin jos pitkien tekstien lukeminen ei ole heille arkipäivää.
Esilukijoiden apu on hyödyllistä siitä syystä, että ulkopuolisina he huomauttavat asioista, joihin itse et osaisi edes kiinnittää huomiota. Suora palaute voi tehdä kipeää ja tekeekin, mutta tavoitteena on parantaa tekstiä, jolloin kipeät kommentit kannattaa ottaa kuuleviin korviin (vaikka korvista valuisikin hiukan verta kommenttien myötä).
Paras esilukija on ehdottomasti sellainen, joka osaa antaa myös positiivista palautetta ja huomioida onnistumiset. Hyvää palautetta kannattaa pyytää, jotta kriittinen palaute ei muserra sinua suoruudellaan ja menetät intosi kirjoittamiseen tyystin. Kirjoittajan tulee opetella rakentavan palautteen vastaanottamista, sillä palaute on ensiarvoisen tärkeää kehitykselle.
Kuvitus
Samaan aikaan kun jumppasin tekstiä saamieni kommenttien myötä, pohdin kiivaasti kirjan kuvitusta. Kuka tekee kannet? Entä tuleeko kirjaan muuta kuvitusta?
Kesällä 2026 lähestyin erästä hyvin lahjakasta kuvittajaa, jota olin toivonut kirjan kansien tekijäksi, mutta harmillisesti aikataulullisista ja muista syistä yhteistyömme jäi odottamaan seuraavaa kertaa. Uskon, että kaikki elämässä tapahtuu syystä, aivan kaikki. Polku kulkee usein eri suuntaan kuin mihin itse kuvitteli sen kulkevan. Niin kävi myös kannen kuvituksen kanssa.
Eräänä päivänä, kun istuin sohvalla ja pähkin kuvitusta, päähäni pulpahti lause: "Tee kannet itse." Hätkähdin ajatusta ensi alkuun, sillä en ollut koskaan ajatellut, että tekisin kannet itse. Mutta seuraavassa hetkessä jo avasin Canvan – ja kas, muutamaa tuntia myöhemmin tietokoneen ruudulla paistatteli kelpo lastenkirjan kansi, jonka olin koonnut itse alusta saakka omin kätösin. Kuvittaminen oli todella hauskaa, ja olin jonkinlaisessa hurmioituneessa tilassa, kun tein sitä.
Laitoin kannen seuraavana päivänä näytille linkkariin, ja se sai yllättäen osakseen positiivista palautetta ja myös muutamia pikkuruisia korjausehdotuksia. Nyt kun kansi on viimeistelty ja valmis, on pakko todeta, että olen kanteen tosi tyytyväinen. Kannatti rohkaista mielensä ja lähteä kokeilemaan. Lopputulos voi yllättää.
Samaan hengenvetoon ryhdyin väkertämään Canvalla myös pieniä kuvituskuvia, joista niistäkin tuli ihan kivoja. Joudun tosin säästösyistä laittamaan kuvituskuvat kirjaan mustavalkoisena, mutta uskon, että ne piristävät joka tapauksessa pitkähköä tarinaa.
Oikoluku
Matkan varrella olen oikolukenut kirjaa editoinnin ohessa lukuisia kertoja, ja viimeisen oikoluvun tein siinä vaiheessa, kun sain taittovedoksen taittajalta. Oikoluku on hyvin kriittinen osa kirjan viimeistelyä, johon kannattaa ehdottomasti panostaa. Siitä ei pidä säästää, sillä myöhemmin harmittaa vietävästi, kun kirja on painettu ja tekstiin on jäänyt kirjoitusvirhe jos toinenkin.
Suosittelen ostamaan oikolukupalvelun ulkopuoliselta ammattilaiselta – sen sanottuani totean, että päätin tehdä oikoluvun säästösyistä itse, hah! Syy, miksi päädyin tekemään oikoluvun omin päin, on se, että oikolukeminen on minulle yrittäjänä arkipäivää ja teen paljon kirjojen oikolukuja. Siksi luotin, että kykenen tarkistamaan huolellisesti oman tekstini (vaikkakin tunnetusti omalle tekstilleen sokeutuu). Toivon, että kirjaan ei ole jäänyt kovin montaa kirjoitusvirhettä.
ISBN ja viivakoodi (EAN)
Tämän blogitekstin kirjoitushetkellä olen saapunut tähän vaiheeseen, eli seuraavaksi minun tulee hakea kirjalle Kansallisarkistosta ISBN-tunnus. Se on tunnus, joka "identifioi" kirjan ja sen kirjoittajan. Tunniste palvelee esimerkiksi kirjastoja, sillä sen avulla kirjan käsittely, tunnistaminen ja löydettävyys helpottuvat.
Viivakoodi puolestaan muodostetaan ISBN-tunnuksesta, ja sen omakustannekirjailija tarvitsee myyntiä varten, sillä esimerkiksi osa kirjakaupoista saattaa edellyttää viivakoodia. Itse ajattelin tehdä viivakoodin maksuttomalla generaattorilla, joita löytyy netistä, ja lisätä sen takakanteen ennen painoa.
Julkaisu koittaa lokakuussa 2026 – omakustannekirjan markkinointi on kovaa työtä
Nyt olen viimeinkin siinä pisteessä, että tarina putkahtaa painouunista ulos tänä syksynä, lokakuussa 2026. Enkä malttaisi odottaa!
Mutta ennen kuin innostun liikaa kirjan julkaisusta, on aika puhkaista pilvilinnat ja tömähtää pyllylleen maahan. Nimittäin ankaran uurastuksen jälkeen alkaa kenties kaikkein armottomin työ: kirjan markkinointi. Huhheijaa! Enkö saisi hetken nauttia kirjan julkaisusta, pliis?
Markkinointi on asia, jota on pitänyt ajatella pitkin matkaa. Se on kriittinen osa minkä tahansa kirjan julkaisua, niin myös omakustannekirjaa. Ilman markkinointia teos tuskin myy muutamaa kappaletta enempää. Miten itse ajattelin markkinoinnin hoitaa?
Päätin lisätä kirjan kirjavälittäjien eli Bookyn ja Storian listoille, vaikka ne haukkaavatkin valtavan ison siivun tuotosta. Ilman välittäjiä kirjaa olisi kuitenkin vaikea saada esimerkiksi kirjastoihin tai kirjakauppoihin, joten pakko mikä pakko.
Lisäksi tein yksinkertaiset kirjailijanettisivut nykyisille sivuilleni. Kirjoitan hakukoneoptimoituja blogitekstejä lastenkirjoistani (luet parhaillaan yhtä niistä) sekä teemoista, joita tarinani käsittelevät.
Some on sekin kirjailijalle nykyaikana varsin tärkeä mesta, joskaan itse en ole enää somessa, paitsi Linkedinissä. Tulen hyödyntämään Linkediniä kirjan markkinoinnissa – ja olen jo hyödyntänytkin muutaman vuoden ajan jakamalla sinne kuulumisia sekä Aatoksesta että ylipäätään omakustannematkasta. Pakko sanoa, että linkkari on näyttänyt parhaat puolensa. Verkostossani on viestijöitä ja kirjailijoitakin, jotka ovat olleet liikuttavan avuliaita mitä kirjan tekemiseen tulee. Olen hurjan kiitollinen kaikesta saamastani avusta ja tuesta! Yhtäkään kirjaa ei kirjoiteta ilman muita ihmisiä, se jos mikä on matkan aikana konkretisoitunut.
Aion myös kiertää kirjan kanssa erilaisia tapahtumia ja käydä esimerkiksi kirjastoissa vierailulla, jotta kirjani tulee tunnetuksi. Olisi myös hienoa päästä jossain vaiheessa luennoimaan kirjan aiheista.
Minulla on kokemusta luennoinnista, sillä kiersin opintojeni ohessa isäni sairauden tiimoilta ympäri Suomea kertomassa muun muassa hoitohenkilökunnalle, miltä työikäisen vanhemman muistisairaus lapsiperheessä tuntui ja miten muistisairas tulisi kohdata. Ensimmäinen esiintymiseni tapahtui suuressa valtakunnallisessa Muistikonferenssissa Helsingissä vuonna 2015. Rakastin näitä luentoja, vaikka ne jännittivätkin, ja sain niistä hyvin kaunista palautetta yleisöltä. Tuolloin ajattelin, että jonain päivänä tahdon luennoida lisää.
Lisäksi pääsin pariin otteeseen puhumaan isän sairaudesta radioille ja eri lehdille. Itsensä markkinointi on siten tuttua juttua, ja uskon, että kokemuksistani on hyötyä myös kirjojeni markkinoinnissa.
💡Oletko kiinnostunut tilaamaan minut puhujaksi tapahtumaanne, tai haluatko tehdä lehtihaastattelun kirjojeni tiimoilta? Ole yhteydessä info@tiiaung.fi – juttelen mielelläni lisää!
Mitä omakustannekirjan tekeminen antoi?
Kirjailijuus on ollut suurin unelmani nuoresta asti, joten omakustannekirjan tekeminen on minulle henkilökohtaisesti tosi iso juttu. Tuntuu sanoin kuvaamattoman hienolta, että kaikkien vuosien jälkeen haave on vihdoinkin toteutumassa.
Omakustanne on erittäin varteenotettava väylä kirjan julkaisuun. Parasta on, että omakustantajana saat pitää ohjat omissa käsissäsi. Minulle omakustannekirjan tekeminen on tuntunut erityisen vapauttavalta ja kutkuttavalta piinallisen kustannustalojen ovien kolkuttelun jälkeen. On hieno tunne oivaltaa, että saan ja voin julkaista kirjan myös omin päin, enkä tarvitse siihen keneltäkään vihreää valoa. Lopulta lukijat päättävät, oliko kirja julkaisemisen arvoinen, ei kukaan muu. Syteen tai saveen, unelmani on joka tapauksessa käynyt toteen, oli lukijoita tai ei.
Helppo tie omakustanne ei kuitenkaan missään nimessä ole, etenkään ensimmäisen kirjan kohdalla, kun kaikki on vielä kovin uutta ja siksi aika sekavaakin. Minun on pitänyt selvittää lukuisia pieniä ja suuria asioita, ja matkan varrella aivot ovat ajoittain vääntyneet tuhannelle mutkalle. Onneksi prosessi helpottuu kerta kerralta, ja seuraavan kirjan kanssa kaikki on jo selkeämpää ja jouhevampaa.
Raskaita aikoja on elellyt myös laiha lompakkoni. Olen pienituloinen, joten joudun hassaamaan omakustannekirjan julkaisuun säästöni. All in -meiningillä mennään. Varaudu siis, että kukkarosi kokee kolauksen, jos päätät tehdä omakustanteen. Ala säästää rahaa sukanvarteen hyvissä ajoin (paitsi, jos sinulla on paksu lompakko jo entuudestaan). Rikkaille kirjojen julkaisukin on niin paljon helpompaa!
Säästin kuitenkin pitkän pennin tekemällä oikoluvun itse, mitä en voi suositella, jos et ole kaltaiseni alan ammattilainen. Lisäksi kuvituksen pakertaminen omin kätösin säästi taatusti satoja euroja. Meinasin myös taittaa kirjan itse, sillä olen opiskellut taittoa ammattikorkeakoulussa. Minulta kuitenkin puuttui Adobe InDesign -ohjelma, eikä Affinityn taitto-ohjelman opettelu sujunut muitta mutkitta.
Taitto on hyvin kriittinen osa kirjaa, joten päätin lopulta investoida laadukkaaseen taittoon. Kirjan taitto maksaa alveineen yli 500 euroa. Koska olen yksinyrittäjänä itsekin, pidän tärkeänä tukea pienyrittäjiä investoimalla heidän palveluihinsa. Kun sain taittovedoksen eteeni, olin siihen erittäin tyytyväinen. Kannatti investoida!
Kirjan painatus on suurin menoerä. Tilaan kirjoja 150 kappaletta, ja kirjan painaminen maksaa alveineen yli 1 500 euroa, sillä kyseessä on kovakantinen kirja. Pehmeät kannet olisivat puolet halvemmat, mutta lastenkirjan pitää olla kovakantinen – vai kuinka monta pehmeäkantista lastenkirjaa olet nähnyt? Yrittäjänä saan onneksi hieman helpotusta, kun alvit palautuvat minulle myöhemmin, mutta alvit täytyy kuitenkin maksaa, kunhan laskut taitosta ja painosta tupsahtavat eteeni.
Koska kuluja kertyy runsaasti, kirja täytyy hinnoitella niin, että saan omani takaisin myynnillä. Kirjoja myydään välityspalveluiden (Booky ja Storia) kautta kirjastoille ja jälleenmyyjille (kuten kirjakaupoille), ja Booky ja Storia haukkaavat välistä aimo siivun itselleen: välityspalkkio on jopa 42–46 % ja alv 13,5 %. Kirjan hinnasta jää näin ollen kirjoittajalle lopulta aika ohut siivu. Tämän takia myyntiä on järkevää ohjata niin, että kiinnostuneet lukijat ostaisivat kirjan minulta suoraan nettisivujeni kautta.
Toivon hartaasti, että tulevaisuudessa kirjailijoiden tulot paranevat nykyisestä.
Suomessa kirjailija ei pääse rikastumaan kirjoittamisella. Minullekin kirjat tulevat todennäköisesti olemaan vain pienenpieni sivutulo. Vaikka raha ei ole syyni kirjoittaa (lasten)kirjoja, kieltämättä ankaran uurastuksen jälkeen tuntuu aika valjulta, että kirjoilla ei tienaa juuri laisinkaan. Kirjan tekeminen on edellyttänyt monta vuotta työtä päivätöiden ohessa, ja kulujakin kertyy lähemmäs parituhatta euroa.
Toivon hartaasti, että tulevaisuudessa kirjailijoiden tulot paranevat nykyisestä. Kirjojen arvonlisävero täytyisi ensinnäkin saada huomattavasti pienemmäksi, ja lisäksi jälleenmyyjien palkkioita tulisi suitsia, sillä kirjailijalle ei jää käteen montaa lanttia, vaikka hänhän on tehnyt suurimman työn, oikeastaan lähes kaiken. Ei ole reilua, että kirjailija saa kirjastaan vähiten rahaa; hänen pitäisi saada sellainen korvaus, johon hän on itse tyytyväinen. Siinäpä yksi syy, miksi lähdin omakustannekirjailijaksi, vaikkakaan eihän tie mitenkään kovin tuottava ole, mutta on se silti todennäköisesti tuottavampi kuin perinteisten kustantamoiden kautta. Toivotaan niin.
Kannattaako omakustannekirjan julkaiseminen?
Kyllä, ehdottomasti! Jos rahkeesi riittävät ja kirjan julkaiseminen on isoimpia unelmiasi, tee se.
Mutta ennen kuin ryhdyt into piukeana kirjoittamaan ensimmäistä teostasi, lukaisepas alla oleva listaus läpi ja vastaa kysymyksiin rehellisesti. Sen jälkeen olet toivon mukaan hippusen viisaampi, mitä omakustannekirjan julkaisuun tulee.
Pohdittavaa omakustannekirjan tekoon:
Onko tarina riittävän kiinnostava? Kantaako se kirjaksi asti? Panosta tarinaan sata lasissa.
Onko kirjoitustaito varmasti hyppysissä? Hio teksti mahdollisimman hyväksi ja käytä rikasta kieltä. Osallistu kirjoituskursseille, hio taitojasi.
Riittävätkö rahat? Ala säästää rahaa hyvissä ajoin, että saat myöhemmin kaikki kulut katettua.
Kuka kirjan arvostelee? Hyödynnä arvostelupalvelua (esim. Nuoren Voiman liitto) ja ota neuvoista vaari.
Mistä esilukijoita? Esilukijoita kannattaa ehdottomasti hyödyntää – mitä useampaa, sen parempi.
Kuka kirjan oikolukee? Älä oikolue itse, vaan tilaa oikoluku ammattilaiselta (esimerkiksi minulta). Tekoälyä ei kannata oikoluvussa käyttää, sillä se tuppaa jättämään tekstiin virheitä.
Kuka kirjan kuvittaa, jos kirja kaipaa kuvitusta? Panosta kirjan ulkoasuun, sillä näyttävä ja kiinnostava kansi myy varmemmin. Älä tee kansia itse, jos sinulla ei ole visuaalista silmää.
Millainen on vetävä ja myyvä takakansiteksti? Panosta takakansitekstiin! Oivia vinkkejä koukuttavan takakansitekstin kirjoittamiseen löytyy Kotilieden artikkelista.
Kuka taittaa kirjan? Etsi taittaja/graafinen suunnittelija ajoissa – graafikkoja on todella hankala löytää.
Mistä omakustannekirjan painatus? Kilpailuta painotalot ja varaa kilpailuttamiseen runsaasti aikaa. Paino on edullisempaa ulkomailla, esimerkiksi Baltian maissa, kuten Tallinnassa.
Mikä hinta omakustannekirjalle? Hinnoittele kirjasi oikein ja rohkeasti. Kirjojen hinnat ovat nousseet muun muassa suuremman arvonlisäveron takia. Nykyään kirjat alkavatkin jo kolmosella, esim. 31,90 € tai jopa 39,90 €.
Miten markkinoida kirjaa? Markkinoi tarmokkaasti ja sisulla. Markkinointi on kovaa työtä, mutta siitä voi ja saa myös innostua. Kartoita tapahtumat ja messut. Ota yhteyttä kirjabloggaajiin ja vinkkaa kirjastasi lehtiin. Järjestä kirja-arvonta. Kierrä kouluilla ja kirjastoissa puhumassa. Brändää itsesi, ole luova.
Onnea matkaan!
Kiinnostuitko kirjastani? Vai kaipaatko oikolukua kirjallesi? Oli tarpeesi mikä tahansa, ole minuun yhteydessä.
Kommentit